keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Kliimaksi

Tämän gradun korjaushommat on sellaista sorttia, että tuntuu ettei entrattavien kohtien jono lopu millään. Kauhukliimaksi alkaa todellakin olla käsillä, sillä esimerkiksi lopun yhteenvedon uudelleen vatkaaminen on vielä aloittamatta. Proffa käski vääntää taulukoita. Ja minähän väännän: taulukon vaakariviin pannaan tikku ja pystyriviin toinen tikku ja sitten niistä tehdään asiaa... Perjantaihin on enää kaksi yötä, ennustan niihin monia onnen hetkiä temppuilevan Wordin seurassa.



lauantai 10. toukokuuta 2008

Pullaa ja lohta

Alkuviikosta junnasin gradunkorjausurakan kanssa niin, että vasta torstaina huomasin, että eihän tässä tietokoneessa ole edes Wordia. Mies tätä aina purkaa ja nikkaroi ja oli viimeisimmän uudelleenkasauksen yhteydessä jättänyt Wordin asentamatta. Minun piti sitten äkkiä keksiä sijaistoimintaa ja epähuomiossa aloin tehdä pullataikinaa. Tämä ei ehkä kaikille ole sellainen saavutus kuin minulle, mutta minusta pulla- ja sämpylätaikinoiden tekeminen on kauhean hankalaa ja väsyttävän monivaiheista.


Näiden kanssa nyt sitten tietenkin kävi niin, että yksi ei riittänyt, eikä vielä kaksikaan (uunituoreena söin neljä, eilen viisi ja tänäänkin jo yhden, röyh). Mutta eipä jaksa edes harmittaa. Sitä paitsi niitä oli ihan pakko syödä senkin takia, että pakastuspussit oli loppu. Eihän niitä nyt kuivumaankaan voi jättää!

Pullaenergian voimalla kävin eilen korjausten kimppuun, ja jopa onkin rasittavaa hommaa. Jo ihan tuo kielen viilaus proffan ohjeitten mukaan on aikaavievää, mutta lisäksi se on ikävä kyllä koristellut tekstiä isoilla ja pienillä kysymysmerkeillä kohdissa, missä se ei jostain syystä seuraa ajatuksenkulkuani. Ja kun niitä kysymysmerkkejä on joissain aika olennaisissakin kohdissa... No, ei auta lannistua, maaliviiva häämöttää viikon päässä. Mies kantaa kaupasta lohta, yrittää nyt vielä loppukirin nimissä rasvata gradunkirjoittajan aivoliikennettä...

torstai 8. toukokuuta 2008

Moby yllätyskonsertoi Café Belgassa

Oltiin juuri sopivasti kaupungilla eilen illalla (pakko oli lähteä ihmisten ilmoille jakamaan graduahdistusta...), kun miehen työkaveri vinkkasi, että jollain postituslistalla puhutaan Mobyn yllätyskonsertista Café Belgassa. Kun yhdeksän aikaan saavuttiin paikalle, oli baari ja sen piha jo tupaten täynnä ihmisiä. Mitään ei näkynyt, kun sisälle ei enää mahtunut, mutta baarin ulkopuolelle sijoitetut kajarit hoitivat kyllä audiopuolen. Kaikki Place Flageyn ympäristön nightshopit tyhjentyivät äkkiä kaljatölkeistä, kun tuhatpäinen yleisölauma nautiskeli kevätillan lämmöstä, akustisesta yllätys-Mobysta ja syvä-äänisestä Joy Malcolmista.


maanantai 5. toukokuuta 2008

Pidetään nyt hullua jännityksessä


Postilaitos se joskus yllättää ja kusti tuntuu polkevan kilpapyörällä. Kommentoitu gradu odotti portaikossa, kun palasin aamun asioilta (se sairausvakuutustoimisto, johon kiikutin paperini on auki vain maanantaisin...). Näkyyhän tuossa aapisessa olevan hommaa vielä, kielivirheitä nyt luonnollisestikin, mutta lisäksi muutakin oiottavaa. Proffan loppukaneetti on, että suhteellisen vähäisellä työllä hommaa voi vielä parantaa. Siis ettei ole tarvetta lukea lisää kirjallisuutta tai laajentaa itse tutkimusta (no, sitähän tässä oliskin parin viikon aikajanalla voinut ruveta tekemään). Mutta parantaa minkätasoiseksi? Läpimeneväksi? Ahdistaa se, ettei mitään vihjata mahdollisesta arvosanasta. Tai siis arvosana kiinnostaa tässä katastrofissa yhtä paljon kuin ydinfysiikka, mutta olis ollut ihan kiva nyt saada jonkinlainen vinkki siitä, ollaanko menossa läpi ja millä todennäköisyydellä. Kysyin asiaa vielä spostitsekin ja vastaus oli kulmaton toteamus, että teet nyt ne korjaukset niin kuin parhaaksi näet ja lähetät kaksi kappaletta sidottuja graduja kahden viikon kuluessa laitoksen kansliaan. Että proffan neuvontatyö on nyt suoritettu. Ja minä saan täällä ihan rauhassa jyrsiä kynnet verille ja odottaa, kuinka mahtaa käydä. Tai siis ennen kuin pääsen jännittämään lopputulemaa, teen tietenkin korjaustyön, sidotutan lopputuloksen ja toimitan sen laitokselle. Tiedossa mukavat kaksi viikkoa.

Viikonloppuna oli niin kesäinen ilma, että oli vaikea pysyä sisällä. Lauantaina käytiin apen ja koiran kanssa nuuhkimassa kieloja Grez-Doiceaun metsiköissä.



Eilen otettiin aurinkohoitoa kamujen kanssa La Hulpen linnan puistossa. La Hulpe on kunta Brysselistä noin 15 kilometriä etelään. Puistossa on belgialaisen veistäjän Jean-Michel Folonin patsaita. Kannattaa käydä katsomassa, jos siellä päin liikkuu. Mukaan kannattaa ottaa viltti ja piknik-tarpeet.





perjantai 2. toukokuuta 2008

Nicolas Grotte nous a déchiré grave

Oltiin eilen kevään kunniaksi rokkaamassa. Tässä melkein meidän kulmilla on konserttisali, jossa keikkui eilen itse Nick Cave ja Bad Seeds -orkesteri. Ja oli kuulkaa ihan törkyhyvä! Taitaa olla ainoa mies, jonka naamassa tuollaiset saksalaiset pornoviikset rokkaa:

keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Voisko aamu enää ihanammin alkaa...

Tai siis kamalammin. Avasin sähköpostin. Viesti proffalta. Sydän alkoi takoa samassa varmaan kolmeasataa. Nytkö se suvaitsee ilmoittaa, ettei se paperikasa, jonka sinne tammikuun lopussa roudasin, ole mikään gradu? Tärisin hengenahdistusjännityksestä, kun napsautin viestin auki.

Sanoo lukeneensa nivaskan (no niin, nyt en voi ikinä enää sen edessä esittää olevani normaalijärkinen ihminen, kortit on näytetty), lähettää sen tänne ja odottaa lopullista, sidottua versiota takaisin tästä päivästä kolmen viikon kuluttua. In Finland we have this thing called reilu meininki. Toivoa sopii nyt vaan, että se kirja on painatuskelpoinen parin päivän hiomistyöllä. Ensi viikon lopuksi voin odottaa nivaskaa postin tuomaksi. Nyt olis sitten se kerta, kun sikäläiset ja täkäläiset postilaitokset vois toimia ryppyilemättä!

Vieläkin ahistaa hengitystä.

tiistai 29. huhtikuuta 2008

Läskivääristymä ja vilmejä

Kun katson eräitäkin lomakuvia, päässä soi ou - mai - gaad sillä Frendien Chandlerin Janice-tyttöystävän nuotilla ja volyymilla. Läski mikä läski. Shokkihoitoa parhaimmillaan. Mahan kohdalla on joku tuntematon kappale, pelastusrengas? Hyvin sitä ihminen onnistuu sokeutumaan omalle leviämiselleen. Ei voi edes tuudittautua siihen, että kuvakulma nyt sattui olemaan huono, sillä eihän se nyt joka ikisessä kuvassa voi sattua olemaan huono sekään. Onneksi suurimmassa osassa kuvia irvistelee mies, jää enemmistö kuvia jäljelle, vaikka omat Frankensteinin hirviö -potretit deletoinkin hemmettiin. Kannattais varmaan teipata jokunen keittiöön muistuttamaan välipalojen tarpeellisuudesta.

Kuumehoureesta on jäljellä onneksi vain kuivaakin kuivempi yskä ja pikkunuha. Juoksutreenit on luonnollisestikin ihan telakalla. Iltahuvit keskittyvät siis DVD-hommiin. Sunnuntai-iltana katsottiin Aaltra, tarina kahdesta riitaisasta ranskalaisnaapurista, jotka päätyvät absurdille pyörätuoliroadtripille Belgian ja Saksan kautta Suomeen. Lopussa vilahtaa ranskaa pari lausetta "lasketteleva" Aki Kaurismäki. Suosittelen!

Eilisen pätkä oli Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi -kirjan ranskalainen filmatisointi Le lièvre de Vatanen. Olen aiemminkin näprännyt tätä elokuvaa videovuokraamossa, mutten ole jaksanut kiinnostua. Kai siinä nyppi se, että tarina oli siirretty Kanadaan, pah. Helsinkiläinen lehtimies Kaarlo Vatanen on filmissä kanadalainen lehtikuvaaja Tom Vatanen. No nyt se tuli kuitenkin katsottua Kanada-fiilisten kunniaksi. En ole edes lukenut alkuperäistä teosta, ranskannosta olen mielenkiinnosta aloittanut joskus. Filmistä jäi vähän plusmiinusnolla-olo. Olihan siinä ihan hauskoja kohtia, mutta kirjaa lukemattakin voi Paasilinnan kulttimaineen (ranskalaiset kai erityisesti pitävät tyypistä ja sen tekemisistä) perusteella olla varma, että sen tarina on sata kertaa terävämpi ja monitasoisempi, kuin filmatisointi. Kaiken lisäksi vaikutti siltä, että ainakin jotkut roolit elokuvassa oli dubattu. Omituinen sekoitus originaalia ja epätäydellistä huulisynkkaa, wtf? No, se jänis oli ihan hauska.

Viikonloppu oli Brysselissä jo kovin kesäinen. Sunnuntaihan multa meni ihan kuumeharakoille, mutta lauantaina ehdin vähän kylmettää itseäni nurtsilla. Lämmin iltapäivä näkyi tämmöisinä installaatioina pitkin kaupunkia:

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Kotona taas

Reissusta kotiuduttiin jo keskiviikkona, mutta vieläkin on pää ihan pyörällä. Menomatkan jetlag oli ihan lasten leikkiä tähän kotiinpaluun aikahässäkkään verrattuna. Olen valvonut yöt ja nukkunut päivät, ja viime yönä sain vielä kuumetaudin kaupan päälle. Olisi ollut kaikkea kivaa sunnuntaisuunnitelmaa luvassa, kuten Ucclen katukirppis ja anoppilan ulkoilmagrillaus, mutta mönkään meni.

Josko vähän sitä Kanadaa vielä. Loppulomaan kuului yön yli retki Quebecin kaupunkiin (sijainti Montréalista noin kolme tuntia bussilla koilliseen Saint Laurent -jokea myötäillen). Kaupunki juhlii tänä vuonna 400-vuotissynttäreitään. Quebecin vanhakaupunki on Amerikan mittakaavassa aika ainutlaatuinen, amerikkalaiset turistit kulkevat pienillä mukulakivikaduilla suut auki töllistellen, miljöö on niin vanhaeurooppalainen, ettei heti uskoisi olevansa uudella mantereella. Sää suosi, ilma oli kirkas, vaikkakaan ei kauhean lämmin. Syötiin herkkuja (suosittelen Lapin sauté -ravintelin maistiaislautasta, mmmh...), käytiin parissa museossa ja käyskenneltiin vanhassa kaupungissa. Quebeciläistä asuintaloarkkitehtuuria ja lounassnäksiä (lohipiirakka):




Reissun toinen irtiotto oli viime viikonlopun Laurentia-matka, jonne saatiin myös isäntäpari mukaan. Vuokrattiin auto ja kaahattiin pari tuntia Montréalista länteen. Laurentia-vuoriston (les Laurentides) alue on supersuosittua talvilomaseutua, pieniä hiihtokeskuksia taitaa siellä olla enemmänkin. Taisipa siellä vielä viime viikonloppuna olla rinteetkin auki. Vuokrattiin Mont Tremblant -kylästä viikonlopuksi "mökki", joka oli kyllä ennemmin omakotitalo, kalustukseen kuului muun muassa kaukosäätimellä toimiva valetakka. Me ei hiihdetty, eikä edes lumikävelty, vaan patikoitiin muutama tunti Mont Tremblant -luonnonpuistossa. Homma oli hyvinkin fyysistä, sillä lumi oli reitillä jo sulanut siihen malliin, että puolikahlaukseksi meni. Varsinaiset patikointireitit oli vielä kiinni, ei edes lumikengillä olisi kannattanut niille lähteä. Miksiköhän muuten Suomessa ei harrasteta lumikävelyä? Luonnonpuistomaisemissa iski useampi déjà vu -tuntemus: järviä siellä on paljon, sinistä taivasta, havupuita ja karhujakin kokonaista 400 yksilöä...



Loppuloma sitten imeskeltiin taas Montréalin kaupunkiviboja, pisteeksi iin päälle loppupäiviksi saatiin vielä hellettä. Loman alussa satoi jopa lunta kerran, vettäkin vihmoi ja ilma oli vilpoisa. Lopuksi sitten saatiin todistaa montréalilaisten kesägarderoobit, sandaaleja, t-paitoja, shortseja. Terassit tietenkin tupaten täynnä, lisänä Montréalin NHL-voittopelit ja karnevaalitunnelma. Loppuun vielä vaateteemaa. Ensimmäisessä kuvassa paikallinen talvivaatetuuletus ja toisessa kuvassa viimeisenä yönä valmistunut vauvannuttu (Suuri Käsityölehti, 5/2006). Smokkineuloksen kekkaaminen oli monen yrityksen ja erehdyksen tie, mutta onnistuihan se lopulta:


perjantai 11. huhtikuuta 2008

Montréal, hiör vii aar



Täällä sitä nyt töllistellään uudella mantereella. Matka sujui ongelmitta, mitä nyt koneen nousut ja laskut olisin voinut jättää välistä. Otin matkustamoon mukaan puiset puikot (päänvaivaa turvatarkastajille) ja vauvannuttulangat, joten ajankäytöllisiä ongelmiakaan ei suuremmin ilmennyt. Stuertti oli varmaan syönyt tupla-annoksen hyväntuulisuuslääkettä, oli ihan ylettömän ystävällinen, jutusteli ja yritti muun muassa neuloa sitä vauvannuttua. Tullissa jouduttiin setvimään tuliaisviinejä. Viini oli talonväen (tai talon miehen siis) ainoa tuliaistoivomus, se kun maksaa täällä maltaita. Yhden matkaoppaan mukaan kioskiviini on usein kaiken lisäksi jotain huonolaatuista vedellä jatkettua sekoitusta. Mene tiedä. Kunnon viini pitää ostaa paikallisesta "Alkosta". Maahan saa tuoda 1,5 litraa viiniä per nokka, eikä onneksi yritetykään tuoda liikaa. Mies kyllä joutui toimimaan tulkkina tullissa, menee ihan yli hilseen tämä Kanadan ranska. Jos lauseesta onnistuukin ymmärtämään ison osan, on siinä aina joku äänteellinen tai sanastollinen sotku, ja ymmärrys siten nolla. Tabernacle!

"Isäntäperhe" täällä voi hyvin, vauvan muhitus on jo puolessa välissä, ja eilisen ultran mukaan tulokas on tytär! Raskaudenseuranta on täällä kuuleman mukaan katastrofaalista, jos tulevat vanhemmat eivät onnistu ujuttamaan itseään jonkun gynen asiakaslistalle, niin siinähän sitten odotat ihan itekses. Tällaista lääkettä saimme jetlagiin:


Kanada on ihan käsittämättömän suuri läntti! Katsokaapa vaikka kartasta. Kanada vie 10 miljoonaa km2, kun koko EU:n pinta-ala on nelisen miljoonaa km2. Rahoissa on Englannin Elisabethin kuva. Call me ignorant, mutta enpä tiennyt, että Kanadan virallinen päämies on Ison-Britannian kuningatar... Olenkos vähän pöljä. Kevät on täydessä vauhdissa, lunta on vielä paikoin nöttösiä siellä täällä pusikoissa, sulava lumi lorisee äänekkäästi. Yllätys oli sekin, että ainakin täällä Montréalissa on aika sotkuista, siis roskia pitkin poikin. Liekö pelkkä keväinen ilmiö vai ihan pysyvä asiaintila, en tiedä. Jos on Bryssel sotkuinen, niin on tämäkin kaupunki. Ihmiset on ystävällisiä ja palveluhenki korkea (no, tähän vaikuttanee vähän kyllä tippikulttuurikin, siis ihan omankin edun mukaista palvella hymyn kanssa). Yleinen atmosfääri on näiden parin päivän perusteella jotenkin todella "lunki", montréalilaiset ei näytä kovasti stressaavan tai pingottavan. Katukuva ainakin täällä Le Plateau -kaupunginosassa on hämmästyttävän pikkukaupunkimainen, vaikea kuvitella että ollaan miljoonakaupungissa. Katumaisema muistuttaa myös paikoin kovasti suomalaista kaupunkimaisemaa. Brysselissä on piukkaakin piukemmat kadut keskustassa, täällä semmoiset iisalmelaiset karjalankadut. Isoja, paksuja kurreja on joka paikassa, ovat hyvin tuttavallisia. Eilen käveltiin monta tuntia tuolla Mont Royal -kukkulalla (kaupunkilaisten ulkoilumesta numero yksi) ja saatiin monta oravapotrettia.





Tutkimusmatka jatkuu. Suunnitelmissa on vierailla vähän muuallakin ainakin täällä Quebecin alueella. Vaikka eihän se New Yorkikaan ihan hirveän kaukana ole, ans katto...

sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

Kanada, hiör vii kam

Tulikin äkkilähtö reissuun. Diagnosoin meille molemmille ADHD:n, siltä ainakin tuntui, kun lentoja varattiin. Perjantaina saatiin uuskanadalaisilta ystäviltä varovainen pyyntö ilmoitella mahdollinen vierailuajankohta, joka oli alustavasti laitettu jonnekin heinäkuun loppupuolelle. Siellä nimittäin lappaa muutakin jengiä eksotiikkamatkoilla pitkin kesää, ja lisäksi perheeseen odotetaan esikoista syyskuulle. Ei tarvinnut kuin käydä katsomassa kesälentojen hintoja, ja oltiin jo ehdottamassa, josko tultaiskin ensi viikolla... Kesähinta oli aika tarkalleen kaksinkertainen, nyt pääsee suoralla lennolla alle 350 eurolla. Melkein saman saa maksaa nykyhinnoilla lennoista Suomeen! Tarkkaavaisuushäiriöiset täällä ajatteli, että nyt on hyvä hetki mennä. Kanadan päässä ollaan vielä yhtenä kappaleena ja kaksihenkisenä perheenä, eikä meitäkään täällä vielä mikään pidättele. Miehellä on vielä vapaapäiviä viime vuodelta käyttämättä, ja mullahan on aina loma (mikä häpeä!). Poistun ensimmäistä kertaa elämässäni Euroopasta, jännittää jo se kuuden tunnin lento. Annetaankohan koneessa kaksi kertaa ruokaa (entäs viiniä?)? Onkohan siellä vielä lunta? Ei ole onneksi aikaa tässä vatvoa ylimääräisiä, hyvä jos ehtii vielä pyykillä käydä, ostaa ohjekirjaksi Lonely Planetin ja pakata laukun.

Lisään muutaman tunnelmakuvan perjantain viihdeillasta. Onneksi ei pelata rahasta, multa häviäisivät viimeisetkin rovot. Eilen ei sitten jaksanutkaan muuta, kuin kestitä appivanhempia täällä kotona. Jännittävät ajat, sillä miehen veli on vihdoinkin kiikuttanut ensimmäisen tyttöystävänsä näytille anoppilaan, ja päällä on luonnollisesti siis miniöiden vertailu. Erittäin mielenkiintoista luonneanalyysia! Tänään käydään hikiriehunnassa puistossa, listalla pitkä lenkki. Täytyy ottaa reissuun lenkkarit matkaan, ettei unohdu reeni kokonaan.



perjantai 4. huhtikuuta 2008

Rosvoleur

Eilen tuolla meidän lähipuistossa oli rosvo, siis laukkuvaras. Ei siinä juoksun tuoksinassa oikein edes hahmottanut tilannetta kunnolla, mutta isompi poikajoukko siellä harrasti hämärähommia. Näytti siltä, että joku huono-onninen pääsi kamerastaan. Onneksi en ollut yksin, vaikka eipä mulla ole tapana mitään kuljetella hikisession aikana mukana. Vaikka eihän ne rosvot sitä tietenkään tiedä. No, en onneksi menettänyt muuta kuin kaloreita (vähän reilu 800 kcal, aikaa kului 1,5 tuntia, josta tasan tunti juoksua). Hytkyttely sujui, mukavasti perskannikassa tuntuu, kun vähän maasto aaltoilee. Urheilun päälle vähän steppailin vaa'allakin, muttei olisi kannattanut. Ei niin mitään lukeman alenemista. Ihan samat seitkyt kiloa siellä vieläkin seisoo. Kaiken lisäksi olin tietysti kevyempikin kuin normaalisti, kun juuri olin hikoillut sankollisen. Että ottaa nuppiin! Mies tietenkin on keventynyt tahollaan kolme kiloa, hemmetin hannu hanhi.

Kusti kantoi tänään ensimmäisen numeron tätä lehteä. Siitä nyt ainakin yksi hamonen vaikutti mielenkiintoiselta. Helmaa siihen kyllä pitää lisätä metri, ei ole tarkoitettu pattipolvisille. On oikein kiva alkaa saada kaavoja säännöllisesti. En osaa leikata kankaita omasta päästä, ei hoksottimet riitä. Parempi vaan vedellä valmiista mallista.





Matkakuumetta pukkaa. Hurjimman skenaarion mukaan voitaisiin olla jo ensi viikolla matkalla Kanadaan tapaamaan sinne emigroituneita ystäviä. Toinen ajankohta olisi mahdollinen heinäkuussa, mutta sitten liput maksaisivat tuplahinnan ensi viikkoon verrattuna. Ans katto kuin käy.

torstai 3. huhtikuuta 2008

Etsi virhe

Pitkästä aikaa mulla alkaa käydä aika pitkäksi. Aika pitkä aika. Vaikka gradun kohtalo on edelleen hämärän peitossa, olen vihdoin alkanut pohtia mahdollisia duunivaihtoehtoja. Jostain pitäisi nyhjäistä tulonlähde, kun en paikallisesta työttömyyssysteemistäkään mitään ymmärrä. Mulla on alkajaisiksi kaksi työllistymisideaa, mutta ihan hahmotteluasteella vielä. Silloin tällöin, kun neljän seinän sisällä nyhjääminen saavuttaa lakipisteensä, voi onneksi käydä "päiväkahvilla" (virhe kuvassa).

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Kaidalla polulla


Juoksusuunnitelma pitää. Eilinen "45 minuuttia hölkkää ja 30 minuuttia vetreytyskävelyä" tuntui sujuvan jos nyt ei ihan kuin lasten leikki, niin melkein. Kesäaikaan siirtyminen helpottaa hikilenkkeilyn aikataulutusta, puoliysiin asti voi hyvinkin heilua tuolla puistossa ilman otsalamppua. Eihän tässä nyt varsinaisesti seurata mitään juoksuohjelmaa. Tulostin Sepon kotisivuilta kaksi ohjelmaa ("puolimaraton läpi" ja sitten joku "maraton läpi kahdessa viikossa", siis aloittelijoiden ohjelmat), mutta ihan viilisten pohjalta on juostu nämä pari viikkoa. Tuo Sepon "puolimaraton läpi" -ohjelma on tuttu viime keväältä, juoksin sen ihan pilkuntarkkaan silloin. Piti mun kohdallani ihan kutinsa, juoksin sen jälkeen 20 kilometriä luvattuun aikaan 2 h 15 min. Oikein oiva aloittelevan hölkkäilijän ohjepuu. Eilisen session tulos mittarissa:

Pisteeksi iin päälle järkevät kuntoilijat popsivat sallattia ja kanamakkaroita. Tänään on päästävä iltadrinkille.

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Pääsiäinen meni jo,

mutta eikös ole terhakka rairuoho? Kissalle varmaan maistuisi, harmi vaan, että ainoa kissa täällä on pehmolelu. Mulla on selvästi tekemisen puute.

Huhtikuun kala

eli aprillipäivä valkeni. En ole jekuttanut ketään. Ikea-mekko valmistui eilen. Pidin sen kanssa muutaman tuumauspäivän, sillä eihän se vetoketju ensimmäisellä ompelulla asettunut. Eikä oikein toisellakaan, mutta erhe oli kuitenkin sen verran pieni (ketjun yläreunat eivät ole ihan just millintasassa), etten viitsinyt toista kertaa purkaa. Ja pitäähän siitä nyt näkyä, että käsin on väkerretty. Tai siis koneella. Ihan ite joka tapauksessa. Ihan sopivan kokoinenkin tuli tähän pullaruppiin, ei kiristä, mutta on sillä tavalla juuri sopivasti istuva. Ei tarvitse edes mitään läskinpuristushousuja alle. La voilà :