perjantai 30. toukokuuta 2008

Elakelainen

Kyllä kypsyttää vartoa tuon paska-aapisen lopullista kohtaloa. Koko ajan pitää käydä laitoksen "tulospalvelussa" kyttäämässä, joko siellä totuus seisoo. Näen painajaisia, ettei se menekään läpi. Että proffa ja kakkostarkastaja puistavat päätään ja röhönauravat päälle. Että jään ikuiseksi varoitustapaukseksi proffan pilkka-anekdootteihin tulevien vuosien tutkimusseminaarilaisille. Saa*ana. Ostin marketista odotusnäpertelyksi palapelin... Tunnen itseni ihan eläkeläiseksi sen kanssa. Sekin on kohta koottu, pitää keksiä pian uusi hermojen levotuskeino.


Ei-suomenkielisen yleisön toivomuksesta asiaintila ranskaksi:

Luske, rien de spécial chez nous, juste que j'en ai marre d'attendre le résultat de mon mémoire que j'ai rendu relié il y a deux semaines. Pour passer le temps d'attente infini, je me suis lancée dans le monde passionnant des puzzles... Quelle mamie !

maanantai 26. toukokuuta 2008

Sunday from hell

Minun piti tänään käydä lunastamassa viimevuotisen työurani jälkeinen lomarahashekki pankissa, mutta se ei nyt onnistu. Pelkkä ajatuskin portaiden alaskapuamisesta ja muutaman sadan metrin pankkimatkasta aiheuttaa reisikrampin. Brysselin 20 km -lenkki juostiin eilen kaupungissa 29. kertaa (sehän on samanikäinen kuin minä ite). 25 000 lenkkitossun kuluttajaa samalla asialla, nopeimmat pääsevät perille tunnissa ja hitaimmat neljässä. Jostain syystä keksin sittenkin lähteä juoksemaan, vaikka olin jo päättänyt, etten viitsi. Kaikki juoksuoikeuden ostajaehdokkaatkin lipesivät viime hetkellä muille markkinoille. Ja kun mieskin nyt mitättömällä harjoittelulla lähti taistoon, niin miksen minäkin.

Tulipahan todistettua, että harjoittelu kannattaa, siitä on oikeasti jotain hyötyä. Viime vuonna harjoiteltiin, aika 2 h 15 min, tänä vuonna ei harjoiteltu, aika 2 h 48 min. Miehen aika oli muutaman minuutin nopeampi. Jouduin kävelemään paljon, ensimmäisen kerran jo jossain viidennen ja kuudennen kilometrin välissä. Tämänvuotinen juoksu ei missään vaiheessa tuntunut hyvältä (no, ehkä ensimmäiset 500 metriä tuntui normaalilta, siitä loppuun saakka aivan kauhealta). Tuntui siltä, ettei taival lopu koskaan! Tuntui uskomattomalta, että viime vuonna aloitin 15 kilometrin kohdalla loppukirin, jota jaksoin maaliviivalle asti. Tänä vuonna en kyennyt paikoin edes juoksemaan. 18 kilometrin kohdalla ajattelin, että nyt loput on pakko jaksaa juosta. Samalla iski toiseen reiteen kramppi ja piti pysähtyä venyttelemään kesken kaiken. Ajattelin jo, että jos kramppi ei hellitä, joudun jättämään homman kesken! Moni joutuikin, sillä päivä oli kuuma (yli 20 astetta, ehkä jopa 25). Aina ei ollut varjoa tarjolla, joten oli pakko vain kestää porotusta. Paljon makasi juoksijoita nesteytyksessä ja sairasautot noukkivat väsähtäneitä pillit ujeltaen.

No, tulipahan käytyä.

torstai 22. toukokuuta 2008

Lähetääks ahmimaan asvalttia?

Kun näistä graduasioista pääsen lopullisesti eroon (koputan puuta, jotta varmasti pääsen, arvosanahan on vielä saamatta), edessäpäin odottaa kuin palkintona hartaasti suunniteltu autoreissu ystäväpariskunnan kanssa kesäkuussa. Belgiahan sijaitsee sillä tavalla näppärästi Euroopan kartalla, että moneen mielenkiintoiseen kolkkaan on aika helppo matkustaa junalla tai autolla. Vuosien varrella olen pistäytynyt Amsterdamissa, Pariisissa ja Kölnissä, ostanut Luxembourgista verovapaata Chesterfieldiä (sittemmin tupakanpolttoharrastus on jäänyt), nuuhkinut kerran Sveitsiä ja Ranskan Atlantinpuoleista reunaa.

Tänä kesänä lähdetään oikealle roadtripille patonkimaahan. Matkailutarvike on ystävän pieteetillä näperöimä Defender, johon pakataan teltat ja makuupussit ja jossa voi sääolojen pakottamana myös yöpyä sisällä... Autoa on jo aikaisempi omistaja testaillut jossain Afrikan savanneilla.


Älkää peljätkö, matkaan lähtee toinenkin auto (uudempi ja normaalimpi?). Matkareittiä on hiottu jo useammassa roadtrip-miitingissä, matkaoppaita ja tiekarttoja räpistelty, leirintäaluekuvauksia vertailtu ja osoitteita pantu ylös. Uskallan toivoa, että reissusta tulee ikimuistoinen! Varsinkin kun minä olen ainoa, jolla ei ole ajokorttia ja saan siis keskittyä ainoastaan maisemien ihailuun. Reissulla on tarkoitus leiriytyä usein, ajella kohtuullisia pätkiä päivittäin ja nuuhkia rauhassa ranskalaista kesämeininkiä ja -maisemia. Matkan extreme-osuus sisältää kaksi patikkapäivää ja yhden yön Pyreneiden vuorilla. Espanjan puolella on pistäydyttävä vaikka tapaksilla ihan vain siksi, etten ole koskaan siellä käynyt.


tiistai 20. toukokuuta 2008

Hannaaja


Viime vuonna tähän aikaan olin juossut 3 kuukautta pilkun tarkasti "puolimaraton läpi" -ohjelmaa (Sepon kotisivut, hyvä tietolaari aloittelijoillekin). Lopputuloksena hytkyttelin Brysselin 20 km -juoksun tavoiteajassa 2h 15 min. Ihan hyvä sunnuntai-juoksijan tulos. Tämänvuotinen osallistuminen on vielä mietinnässä. Harjoittelu jäi sinne jonnekin huhtikuuhun. Ensin oli sitä matkustelua, sitten sairastelua ja viimeisimpänä gradustelua. Seli, seli... Kyllähän se varmasti juostua tulisi, vaikka kylmiltään lähtisikin, mutta jotenkin nyt tekisi mieli hannata ja luistaa. Juoksuoikeuden ostajiakin olisi tarjolla jo useampia. Emmäätiä.

Yksinäisen tiistai-illan kunniaksi aion korkata oluen ja ystävän postittaman Riikka Pulkkisen Raja-kirjan (luksusta!). Mahdun sänkyyn vaikka hypotenuusa-asentoon viihdykkeineni, sillä mies on poissa puoli yötä: Indiana Jones -leffan ensi-illan ensi-ilta on täällä tänään klo 23.59. Tuohon kellonaikaan aloitettujen vilmien ääreen minulla on tapana nukahtaa. Sitä paitsi Harrison Fordia jaksaa kyllä odottaa DVD-versioon asti.

perjantai 16. toukokuuta 2008

Sinne lähti


Kiitos, tack ja thank you, klik ja klik ja sinne meni. Pyysin miestä tulla vierestä katsomaan, kun painoin lähetä-nappia kupittaalaiseen kirjasitomoon.


Tätä ruutua piti ihan hetkonen tuijottaa, kun olin laittanut pdf:n menemään. Mutta ihan vain pikkuhetkonen, sillä sitten iski mielipuolinen nauru-itku-kohtaus. Sain samanlaisen kerran aikaisemminkin tänä vuonna gradun kanssa, se ei vain tullut graduilosta, vaan graduahdingosta. Taisipa olla silloin tammikuussa, kun ensimmäisen version deadline-paniikissa huomasin, ettei tutkimuksessani ole päätä eikä häntää. Sillä kerralla pelästytin miehenkin pahan päiväisesti, luuli naaman perusteella, että nyt se ihan oikeasti tuli hulluksi. No, tällä kerralla ei sentään säikähtänyt, alkaa tottua näihin mun stressireaktioihin.

Vaikka sai se mieskin oman stressiannoksensa maaliviivalla. Kuten ennustin Word ei ollut myötämielinen (tietenkään, kuvitteliko joku edes jotain muuta). Sisällysluettelon teko oli jotain ihan hirveää. Itse en tajua niistä kaiken maailman tyyleistä ja etukäteisasetuksista yhtään mitään. Mies sitä alkoi klikkailla, mutta homma kusi ihan kokonaan ja saikin klikkailla useamman tunnin, ennen kuin se roska muuttui taas loogiseksi. Kello yksi aamulla makasin sängyssä ja volisin, etten ikinä saa kirjaa painokuntoon aamuun mennessä. Mies oli niin vattuuntunut, että yritin volista mahdollisimman häiriöttömästi.

Onneksi saatiin loppujen lopuksi sisällysluettelo, sivunumerot, korpuksen esimerkit ja kaikki muukin sälä nätisti omille paikoilleen. Loppukiriksi hioin vielä tekstiäkin, kirjoittelin tiivistelmiä ja karsin lähdelistaa. Nyt tarvitsee enää jännittää, että se menee läpi. No hemmetti, pakkohan sen on mennä! Jos siellä nyt onkin muutama aika iso mahdollinen ongelma, niin kai nyt jo ihan siitä hyvästä, että kirjoittaa suht aiheessa pysyen 98 sivua vieraalla kielellä voisi antaa epätoivoiselle oppilaalle diploomin, voisihan?

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Kliimaksi

Tämän gradun korjaushommat on sellaista sorttia, että tuntuu ettei entrattavien kohtien jono lopu millään. Kauhukliimaksi alkaa todellakin olla käsillä, sillä esimerkiksi lopun yhteenvedon uudelleen vatkaaminen on vielä aloittamatta. Proffa käski vääntää taulukoita. Ja minähän väännän: taulukon vaakariviin pannaan tikku ja pystyriviin toinen tikku ja sitten niistä tehdään asiaa... Perjantaihin on enää kaksi yötä, ennustan niihin monia onnen hetkiä temppuilevan Wordin seurassa.



lauantai 10. toukokuuta 2008

Pullaa ja lohta

Alkuviikosta junnasin gradunkorjausurakan kanssa niin, että vasta torstaina huomasin, että eihän tässä tietokoneessa ole edes Wordia. Mies tätä aina purkaa ja nikkaroi ja oli viimeisimmän uudelleenkasauksen yhteydessä jättänyt Wordin asentamatta. Minun piti sitten äkkiä keksiä sijaistoimintaa ja epähuomiossa aloin tehdä pullataikinaa. Tämä ei ehkä kaikille ole sellainen saavutus kuin minulle, mutta minusta pulla- ja sämpylätaikinoiden tekeminen on kauhean hankalaa ja väsyttävän monivaiheista.


Näiden kanssa nyt sitten tietenkin kävi niin, että yksi ei riittänyt, eikä vielä kaksikaan (uunituoreena söin neljä, eilen viisi ja tänäänkin jo yhden, röyh). Mutta eipä jaksa edes harmittaa. Sitä paitsi niitä oli ihan pakko syödä senkin takia, että pakastuspussit oli loppu. Eihän niitä nyt kuivumaankaan voi jättää!

Pullaenergian voimalla kävin eilen korjausten kimppuun, ja jopa onkin rasittavaa hommaa. Jo ihan tuo kielen viilaus proffan ohjeitten mukaan on aikaavievää, mutta lisäksi se on ikävä kyllä koristellut tekstiä isoilla ja pienillä kysymysmerkeillä kohdissa, missä se ei jostain syystä seuraa ajatuksenkulkuani. Ja kun niitä kysymysmerkkejä on joissain aika olennaisissakin kohdissa... No, ei auta lannistua, maaliviiva häämöttää viikon päässä. Mies kantaa kaupasta lohta, yrittää nyt vielä loppukirin nimissä rasvata gradunkirjoittajan aivoliikennettä...

torstai 8. toukokuuta 2008

Moby yllätyskonsertoi Café Belgassa

Oltiin juuri sopivasti kaupungilla eilen illalla (pakko oli lähteä ihmisten ilmoille jakamaan graduahdistusta...), kun miehen työkaveri vinkkasi, että jollain postituslistalla puhutaan Mobyn yllätyskonsertista Café Belgassa. Kun yhdeksän aikaan saavuttiin paikalle, oli baari ja sen piha jo tupaten täynnä ihmisiä. Mitään ei näkynyt, kun sisälle ei enää mahtunut, mutta baarin ulkopuolelle sijoitetut kajarit hoitivat kyllä audiopuolen. Kaikki Place Flageyn ympäristön nightshopit tyhjentyivät äkkiä kaljatölkeistä, kun tuhatpäinen yleisölauma nautiskeli kevätillan lämmöstä, akustisesta yllätys-Mobysta ja syvä-äänisestä Joy Malcolmista.


maanantai 5. toukokuuta 2008

Pidetään nyt hullua jännityksessä


Postilaitos se joskus yllättää ja kusti tuntuu polkevan kilpapyörällä. Kommentoitu gradu odotti portaikossa, kun palasin aamun asioilta (se sairausvakuutustoimisto, johon kiikutin paperini on auki vain maanantaisin...). Näkyyhän tuossa aapisessa olevan hommaa vielä, kielivirheitä nyt luonnollisestikin, mutta lisäksi muutakin oiottavaa. Proffan loppukaneetti on, että suhteellisen vähäisellä työllä hommaa voi vielä parantaa. Siis ettei ole tarvetta lukea lisää kirjallisuutta tai laajentaa itse tutkimusta (no, sitähän tässä oliskin parin viikon aikajanalla voinut ruveta tekemään). Mutta parantaa minkätasoiseksi? Läpimeneväksi? Ahdistaa se, ettei mitään vihjata mahdollisesta arvosanasta. Tai siis arvosana kiinnostaa tässä katastrofissa yhtä paljon kuin ydinfysiikka, mutta olis ollut ihan kiva nyt saada jonkinlainen vinkki siitä, ollaanko menossa läpi ja millä todennäköisyydellä. Kysyin asiaa vielä spostitsekin ja vastaus oli kulmaton toteamus, että teet nyt ne korjaukset niin kuin parhaaksi näet ja lähetät kaksi kappaletta sidottuja graduja kahden viikon kuluessa laitoksen kansliaan. Että proffan neuvontatyö on nyt suoritettu. Ja minä saan täällä ihan rauhassa jyrsiä kynnet verille ja odottaa, kuinka mahtaa käydä. Tai siis ennen kuin pääsen jännittämään lopputulemaa, teen tietenkin korjaustyön, sidotutan lopputuloksen ja toimitan sen laitokselle. Tiedossa mukavat kaksi viikkoa.

Viikonloppuna oli niin kesäinen ilma, että oli vaikea pysyä sisällä. Lauantaina käytiin apen ja koiran kanssa nuuhkimassa kieloja Grez-Doiceaun metsiköissä.



Eilen otettiin aurinkohoitoa kamujen kanssa La Hulpen linnan puistossa. La Hulpe on kunta Brysselistä noin 15 kilometriä etelään. Puistossa on belgialaisen veistäjän Jean-Michel Folonin patsaita. Kannattaa käydä katsomassa, jos siellä päin liikkuu. Mukaan kannattaa ottaa viltti ja piknik-tarpeet.





perjantai 2. toukokuuta 2008

Nicolas Grotte nous a déchiré grave

Oltiin eilen kevään kunniaksi rokkaamassa. Tässä melkein meidän kulmilla on konserttisali, jossa keikkui eilen itse Nick Cave ja Bad Seeds -orkesteri. Ja oli kuulkaa ihan törkyhyvä! Taitaa olla ainoa mies, jonka naamassa tuollaiset saksalaiset pornoviikset rokkaa: