Minun piti tänään käydä lunastamassa viimevuotisen työurani jälkeinen lomarahashekki pankissa, mutta se ei nyt onnistu. Pelkkä ajatuskin portaiden alaskapuamisesta ja muutaman sadan metrin pankkimatkasta aiheuttaa reisikrampin. Brysselin 20 km -lenkki juostiin eilen kaupungissa 29. kertaa (sehän on samanikäinen kuin minä ite). 25 000 lenkkitossun kuluttajaa samalla asialla, nopeimmat pääsevät perille tunnissa ja hitaimmat neljässä. Jostain syystä keksin sittenkin lähteä juoksemaan, vaikka olin jo päättänyt, etten viitsi. Kaikki juoksuoikeuden ostajaehdokkaatkin lipesivät viime hetkellä muille markkinoille. Ja kun mieskin nyt mitättömällä harjoittelulla lähti taistoon, niin miksen minäkin.
Tulipahan todistettua, että harjoittelu kannattaa, siitä on oikeasti jotain hyötyä. Viime vuonna harjoiteltiin, aika 2 h 15 min, tänä vuonna ei harjoiteltu, aika 2 h 48 min. Miehen aika oli muutaman minuutin nopeampi. Jouduin kävelemään paljon, ensimmäisen kerran jo jossain viidennen ja kuudennen kilometrin välissä. Tämänvuotinen juoksu ei missään vaiheessa tuntunut hyvältä (no, ehkä ensimmäiset 500 metriä tuntui normaalilta, siitä loppuun saakka aivan kauhealta). Tuntui siltä, ettei taival lopu koskaan! Tuntui uskomattomalta, että viime vuonna aloitin 15 kilometrin kohdalla loppukirin, jota jaksoin maaliviivalle asti. Tänä vuonna en kyennyt paikoin edes juoksemaan. 18 kilometrin kohdalla ajattelin, että nyt loput on pakko jaksaa juosta. Samalla iski toiseen reiteen kramppi ja piti pysähtyä venyttelemään kesken kaiken. Ajattelin jo, että jos kramppi ei hellitä, joudun jättämään homman kesken! Moni joutuikin, sillä päivä oli kuuma (yli 20 astetta, ehkä jopa 25). Aina ei ollut varjoa tarjolla, joten oli pakko vain kestää porotusta. Paljon makasi juoksijoita nesteytyksessä ja sairasautot noukkivat väsähtäneitä pillit ujeltaen.
No, tulipahan käytyä.
Tulipahan todistettua, että harjoittelu kannattaa, siitä on oikeasti jotain hyötyä. Viime vuonna harjoiteltiin, aika 2 h 15 min, tänä vuonna ei harjoiteltu, aika 2 h 48 min. Miehen aika oli muutaman minuutin nopeampi. Jouduin kävelemään paljon, ensimmäisen kerran jo jossain viidennen ja kuudennen kilometrin välissä. Tämänvuotinen juoksu ei missään vaiheessa tuntunut hyvältä (no, ehkä ensimmäiset 500 metriä tuntui normaalilta, siitä loppuun saakka aivan kauhealta). Tuntui siltä, ettei taival lopu koskaan! Tuntui uskomattomalta, että viime vuonna aloitin 15 kilometrin kohdalla loppukirin, jota jaksoin maaliviivalle asti. Tänä vuonna en kyennyt paikoin edes juoksemaan. 18 kilometrin kohdalla ajattelin, että nyt loput on pakko jaksaa juosta. Samalla iski toiseen reiteen kramppi ja piti pysähtyä venyttelemään kesken kaiken. Ajattelin jo, että jos kramppi ei hellitä, joudun jättämään homman kesken! Moni joutuikin, sillä päivä oli kuuma (yli 20 astetta, ehkä jopa 25). Aina ei ollut varjoa tarjolla, joten oli pakko vain kestää porotusta. Paljon makasi juoksijoita nesteytyksessä ja sairasautot noukkivat väsähtäneitä pillit ujeltaen.
No, tulipahan käytyä.
2 kommenttia:
Alors vous avez survécu?? ...et avec une médaille, la classe!!Impressive!
Ceci dit, je tiens personnellement à protester parce que j'ai beau faire des efforts je ne comprends (toujours) pas le finois et c'est frustrant de deviner juste avec les images ce que tu racontes.Alors voilà: j'estime qu'en bilingue exemplaire, un petit résumé en français DOIT figurer dans tes posts.
Rien qu'un tout petit, hein...?
Luske
On a survécu, mais c'était bien plus horrible cette fois-ci que l'année passée ! Faute de ne pas s'entrainer suffisamment, on a dû marcher quand ça montait trop ou quand il n'y avait pas d'ombre... Du coup, j'ai mis 35 minutes de plus qu'en 2007. Mais bon, c'est fait ! Et on a reçu les belles médailles brillantes !
Si tu me demandes tellement gentiment, je pourrais éventuellement ajouter une petite traduction-résumé dans les futurs posts !
Lähetä kommentti