Rokkitesti läpäisty arvosanalla aikakiitettävä. Vaikka aurinko paistoi nahkaa, ja olo oli kuin uunissa, erinomainen musiikki kompensoi lämpöhalvauksen oireet. Onneksi ostimme lähtiessä marketista kolmella eurolla muovisen rantamaton, sen saattoi leväyttää rennosti roskavuorien päälle ja lepuuttaa jalkoja ja selkää kaikesta kaula kenossa lavalle tirkistelystä. Onneksi pakkasimme kassiin juotavaa ja syötävää, ei tarvinnut joka janoon ja nälkään ostaa koiranmakkaraevästä ja ylihintaista pilsneriä. Onneksi muistimme korvatulpat ja lasten aurinkorasvan, muuten ainakin minä olisin nyt kuuro ja nahaton. Lämmintä oli asteikolla 30-35, ainoastaan yksi sadekuuro ja sekin sunnuntaina.
Werchterissä oli Le Soirin mukaan 80 000 rokkaajaa per päivä (yhteensä 320 000). Sotkuun, meluun, tungokseen ja paskanhajuun tottui tällainen vanhakin puolessa päivässä. Viimeinen yö nukuttiin teltassa leirintäalueella, ja siitäkin selvittiin muutamalla ylimääräisellä Hoegaarden rosée -tankkauksella ja korvatulpilla. Koko nelipäiväisen spektaakkelin päätöspysäkki oli Metallica. Kauhukseni joudun myöntämään, ettei se ollutkaan niin paska kuin olen iänkaiken ajatellut. Nothing else matters on edelleen maailmankaikkeuden kamalin biisi, mutta lienee ollut virhe dissata koko muu tuotanto sen varjolla.
Coldplay oli hienohieno, mutta jostain syystä Oasis oli vieläkin hienompi. Ehkä se johtui siitä, etten ollut nähnyt sitä koskaan ennen. Uusia biisejä en tuntenut, mutta kaikki melkein 15 (?!) vuoden takaiset musahelmet olivat hyvässä muistissa. Muut tutut hienohienot olivat Nick Cave, Grace Jones (yli kuusikymppinen säihkysääri esiintyi nahkaisessa stringikorsetissa) ja Placebo. Uusia tuttavuuksia sain monia, muiden muassa Rodrigo y Gabriela (meksikolainen kitaravirtuoosipari), Elbow, Seasick Steve (julkaisi ensilevynsä viisi vuotta sitten 63-vuotiaana) ja Ghinzu (kitaristilla vakava rokkistarasyndrooma).
Kaikista huikein tuttavuus oli mahdottoman hienohienohieno Yeah Yeah Yeahs (Werchter-filmatisoinnin puutteessa Reading 2006 -versio):
Werchterissä oli Le Soirin mukaan 80 000 rokkaajaa per päivä (yhteensä 320 000). Sotkuun, meluun, tungokseen ja paskanhajuun tottui tällainen vanhakin puolessa päivässä. Viimeinen yö nukuttiin teltassa leirintäalueella, ja siitäkin selvittiin muutamalla ylimääräisellä Hoegaarden rosée -tankkauksella ja korvatulpilla. Koko nelipäiväisen spektaakkelin päätöspysäkki oli Metallica. Kauhukseni joudun myöntämään, ettei se ollutkaan niin paska kuin olen iänkaiken ajatellut. Nothing else matters on edelleen maailmankaikkeuden kamalin biisi, mutta lienee ollut virhe dissata koko muu tuotanto sen varjolla.
Coldplay oli hienohieno, mutta jostain syystä Oasis oli vieläkin hienompi. Ehkä se johtui siitä, etten ollut nähnyt sitä koskaan ennen. Uusia biisejä en tuntenut, mutta kaikki melkein 15 (?!) vuoden takaiset musahelmet olivat hyvässä muistissa. Muut tutut hienohienot olivat Nick Cave, Grace Jones (yli kuusikymppinen säihkysääri esiintyi nahkaisessa stringikorsetissa) ja Placebo. Uusia tuttavuuksia sain monia, muiden muassa Rodrigo y Gabriela (meksikolainen kitaravirtuoosipari), Elbow, Seasick Steve (julkaisi ensilevynsä viisi vuotta sitten 63-vuotiaana) ja Ghinzu (kitaristilla vakava rokkistarasyndrooma).
Kaikista huikein tuttavuus oli mahdottoman hienohienohieno Yeah Yeah Yeahs (Werchter-filmatisoinnin puutteessa Reading 2006 -versio):
On a survécu aux quatre jours de Werchter ! Il faisait four, ça puait, ça bousculait, mais tout ça s'oublie quand il y a une mitrailleuse de bonne musique en place. Je suis toujours un peu amoureuse de Chris Martin et des frères boudeurs Gallagher, mais maintenant aussi de Karen O de Yeah Yeah Yeahs (merci X mille fois pour le rappel !).

