maanantai 14. heinäkuuta 2008

Urheilukulttuuria

Toinen onnistunut urheiluviikko takana. Kaikki viime viikon kolme lenkkiä käytiin juoksemassa yhessä, miehen kaljamaha sulaa paljon tehokkaampaa tahtia kuin minun kaljamaha. Mutta ei sen väliä, pääasia, että jotain jostain sulaa. Ollaan nyt parina viikonloppuna lähdetty tuota omaa lähilenkkipuistoa paremmille apajille, etelä-Brysselistä alkavaan Forêt de Soignes'iin. Metsä alkaa oikeastaan jo Bois de la Cambren puistosta ja leviää siitä sitten etelä-itäsuunnassa 5000 hehtaarin alueelle. Aika iso läntti pusikkoa miljoonakaupungin kylkeen (onko kaupunki miljoonakaupunki, jos siellä on 1 miljoonaa asukasta?). Alue kuuluu näköjään myös Natura 2000 -hankkeeseen. Metsässä risteilee reippailureittejä, siellä voi kävellä, juosta, pyöräillä, ratsastaa ja kai myös kalastaa. Toissaviikonloppuna siellä pomppi näkyvillä metsäkauriita ja kaneja.

Tänä lauantaina suunnattiin heti aamulla metsään. Vettä ei satanut aluksi ollenkaan, sitten ihan vähän, eikä sekään vähä metsän siimeksessä ehtinyt päälle asti. Kunnon suihku saatiin kuitenkin jossain vaiheessa. Yritin hölkkäillä miehen selän takana, sillä märkä t-paita paljasti vähän enemmän etumusta, kuin olin ajatellut nuorille sadetta pelkäämättömille lenkkeilijäkolleille näyttää. Juostiin kuitenkin tunti, jonka jälkeen mies huomasi, että oltiin vähän livetty aiotulta reitiltä. Loppujen lopuksi lenkistä tuli ihan oikea pitkä lenkki, 1 h 15 minuuttia juoksua ja melkein saman verran kävelyä. Kaloreitakin paloi melkein 1200, sehän on melkein 200 grammaa läskiä.

Viikonloppuna piti käydä vähän kyldyyririennoissakin, pohjois-Brysselissä oli jossain puistossa Brosella-ulkoilmafolkjatsi-ilmaisfestari, tarjolla olisi ollut suomalaistakin haitarivirtuoosia (Markku Lepistö & Co). Lauantaina ei joudettu paikalle, kun syötiin porukalla yhden kulinaristipariskunnan kokkaamia herkkuja ja sunnuntaina kehtuutti muuten vaan. Käytiin kuitenkin pitkästä aikaa elokuvissa, Vendômessa kannattaa käydä katsomassa Anne Lévy-Morellen dokumentti Manneken Pis : L'enfant qui pleut. Salissa oli meidän lisäksi vain kuusikymppisiä pariskuntia. Vinkeää Bryssel-aihetta molemmilla kotimaisilla (sekä ranskaksi että flaamiksi) ilman perinteistä kielitappeluasetelmaa. Dokumentissa Manneken Pis -pissipoikapatsas käy muun muassa psykoanalyysissa... Minua ainakin nauratti.


Quelques semaines réussies de jogging régulier, on se sent déjà un peu moins gros patapoufs. Samedi passé, on a sué dans la fôret de Soignes pendant presque 2 heures et demi, faute de mauvaise orientation de la part du barbu. La soirée de la photo, vous en avez déjà entendu parler, les gourmets d'Ixelles nous ont préparé une quinzaine de plats exquis.

torstai 10. heinäkuuta 2008

Seksiretiisi?


Kauheeta meininkiä on ollut täällä taas pari päivää. Siis olen vain kököttänyt kotona ja tehnyt säähavaintoja ikkunasta: tihkusade, sade, kaatosade. No, olen minä ruokakaupassa käynyt ja tuota uutta baaria koeajamassa lisää. Ja onhan sitä lenkkeiltykin, viime viikolta sykemittari antoi oikein pokaalin hikiliikunnasta. Läskitilanteesta sen verran, jos se nyt jotakuta kanssalaihkarilaista kiinnostaa, että pari kiloa näyttäisi lähteneen lätkimään. Parempi kai sekin kuin ei mitään.

Mutta siis tämän jutun juoni nyt piti olla se, kun minä yksi yö näin ranskankielistä unta. Yleensä kai näen kuitenkin ihan äidinkielisiä unia, ja vielä yleisemmin uneni ovat ehkä sellaista sanatonta kaahausta, siis sellaista aivan päätöntä aiheista ja paikoista toisiin siirtymistä, että herätessä hengästyttää. No nyt kuitenkin yksi yö näin sitä unta ranskaksi, koska heräsin tällaiseen iskulauseeseen "Tu es sexy comme un radis" eli "Olet seksikäs kuin retiisi". Ja se oli unessa siis kohteliaisuus. Kuvan otin Wikipediasta. Onko se seksikäzzz?


C'est quoi ce mois de juillet, on en a assez qu'il pleuve ! La photo ? Eh ben, l'histoire, c'est que normalement je regarde mes rêves avec une bande son en finnois, mais pour une fois cette semaine, je me suis réveillée avec le slogan "Tu es sexy comme un radis" qui tournait dans la tête. Je dois consulter un médecin ?

maanantai 7. heinäkuuta 2008

Juhlasta juhlaan

Onko tätä odotettu vai onko tätä odotettu? Joskus pari vuotta sitten jo liikkui semmoinen huhu, että Café Belga -baarin omistaja aikoo avata samankaltaisen kuppilan tänne meille päin kaupunkia. Ajattelin, että mikä lie valheellinen juoru, eihän nyt tänne kukaan halua tuoda mitään kakkos-Belgaa. Tässä lähiympäristössä on muutama sellainen kulmakapakka, joissa voi iltakaljansa käydä nauttimassa, muttei sinne nyt muuten tule lähdettyä lehtiä lukemaan. Belga on yksi lempibaarejani Brysselissä, vaikka se onkin sellaisten kiireisten ja kauniiden "kaupunkilaisboheemien" kohtauspaikka ja välillä niin meluisa, ettei siellä voi keskustella huutamatta. Se on silti kiva paikka juoda iltapäiväkahvi, päivä- tai iltakalja, pastis, punaviini tai mojito.

No, pitkällisten ja salamyhkäisten remontointikuukausien jälkeen huhutussa katuristeyksessä komeilee nyt kakkos-Belga! Osuttiin vahingossa paikalle perjantai-iltana, baari ja sen piha olivat avajaisten kunniaksi aitoon belgatyyliin tupaten täynnä. Nähtäväksi jää miten tämä Bar du Matin (Aamubaari) ottaa paikkansa korttelissa. Minä ainakin aion kantaa sinne muutaman iltadrinkkieuron!



Launtaina puolestaan juhlittiin sen varsinaisen Belga-baarin kulmilla, kun Place Flagey vihittiin viimeinkin kaupunkilaisten käyttöön. Flagey-aukio on ollut enemmän tai vähemmän työmaana ainakin kaikki nämä muutamat vuodet, kun minä Brysseliä olen tuntenut. Aukion alle kaavailtiin jossain vaiheessa parkkihallia, mutta sen rakentaminen ei sitten jostain syystä onnistunut. Olisko siinä ollut jostain pohjavesijutusta kyse, en muista. Paikka palveli sitten maanpäällisenä parkkipaikkana jonkun hetken. Koko aukio on siis ollut yhtä suurta rakennustyömaata jo hyvän tovin, nyt ne ovat ilmeisesti saaneet hommat tehtyä, ja kaupunkilaisten pitäisi vihdoin päästä käyttämään tätä "ulkoilmaolohuonettaan". Kuviksi laitan pari heilahtanutta ilotulitusrakettia. Flagey-kortteli juhlii koko tämän viikon, viihdykkeinä on konsertteja, ulkoilmaelokuvia ja muuta sellaista häppeninkiä. Ei tämä ihan kuollut paikka ole edes kesälomasesongin aikana!



Vous ne savez pas quoi ?! Le Bar du Matin a ouvert ses portes ce weekend à la Place Albert. Il s'agit d'un véritable mini-Belga, en plus que c'est un peu moins cher. Qui a encore besoin de Schievelavabar ? La deuxième raison de fête de ce weekend, c'était l'inauguration de la Place Flagey (enfin!) : foule pas possible, fêtes, concerts, cinéma dehors, etc.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Verokarhun käpälä

Minähän en tunnetusti hoida mitään asioita ajoissa, niinpä paikallisen veroilmoituksenkin täyttö jäi viimeistä edeltävään päivään. Meidän fyysisten henkilöiden verolapun viimeinen jättöpäivä oli tänään. Eilen aamulla soittelin vielä neuvovaan puhelimeen, kun ei ihan kylmiltään auennut kaikki verolomakkeen kiemurat. Verokirjeen mukana tuli lähes 100-sivuinen täyttöopas, muttei sekään kaikkea tiennyt. Mies tietenkin teki oman ilmoituksensa jo ajat sitten suoraan netissä sirullisen henkilökorttinsa ja sirunlukijan kanssa. Minulla kun on vain sellainen ulkomaalaisen pahvinen henkilökortti, jouduin raaputtamaan viimevuotiset tulotietoni ihan kynällä paperiseen "verokarttaan".

Verotettava saa varsinaisen veroilmoituksen lisäksi sellaisen suttupaperi-ilmoituksen, johon ensin harjoitellaan verotietojen siirtämistä. Ensin siis täytetään veroilmoitus leikisti, sitten vasta oikeasti siihen varsinaiseen lappuun. Tämä on ihan ymmärrettävää, täyttövirheitä tulee varmasti, kun lapussa on pelkkiä numerokoodeja täydellisessä epäjärjestyksessä. Ideana on myös, että sitten kun varsinainen ilmoitus on täytetty ja toimitettu verotoimistoon, jää verotettavalle itselleen tiedot siitä, mitä on ilmoitukseen mennyt sotkemaan.

Minulla oli siihen lappuun siirrettävänä ehkä kokonaista viisi lukua, mutta silti jouduin konsultoimaan auttavaa veropuhelinta. Veronpalautusta odotellessa...


C'était le jour J de la déclaration d'impôts aujourd'hui, ma première version belge ! J'ai subi une bonne séance de gymnastique cérébrale avec cette fiche remplie de codes secrets. Partie gagnée après un petit coup de téléphone au hotline du fisc.

perjantai 27. kesäkuuta 2008

Ranskalaiset kaikilla mausteilla

Reissumuistelo jatkuu, venyy ja paukkuu.

Reissureitti pysyi aika hyvin sellaisena, kuin se etukäteen oli suunniteltu. Leirintäalueet olivat yhtä poikkeusta lukuunottamatta sellaisia kuin haimmekin, suht siistejä ja pieniä. Vain Atlantin rannalla Lounais-Ranskassa Vieux-Boucau-kylän kunnallinen leirintäalue oli monen sadan matkailuvaunun rypäs, jossa kaiken lisäksi melusi yötä päivää teini-ikäiset hollantilaiset wanna be -surffarit. Muuten leirintäalueet olivat sympaattisia ja pieniä perhebisneksiä. Yöhinta meiltä neljältä matkalaiselta, kahdelta autolta ja kahdelta teltalta vaihteli vajaasta kymmenestä eurosta reiluun kahteenkymppiin. Kesäkuu on kyllä vielä lomasesongin ulkopuolella, joten heinä-elokuun hinnat voivat hyvinkin tuplaantua, mutta eivätpä ne sellaisinakaan päätä huimaa.

Atlantin rantaa laskeutuessamme yövyimme pari yötä Ronce-les-Bains-kylässä l'Ile d'Oléronin katveessa. Majoituttiin Lusken isän lomataloon. Isä ei ollut itse paikalla, mutta antoi ystävällisesti talonsa meidän käyttöön, avain löytyi pihalle piilotettuna. Kylä vilisee kesällä lomalaisia, mutta on silti säilyttänyt sellaisen uneliaan pikkukylän tunnelman. Rannalta ei tarvitse pahimmankaan lomasesongin aikaan taistella postimerkin kokoista löhöreviiriä. Rantoja ja reviiriä riittää. Läheiset La Rochellen ja Rochefortin kaupungit ovat visitoimisen arvoisia.




Viiden matkapäivän jälkeen saavutimme jo baskiseudut Ranskan puolella ja siitä kaahasimme Espanjan puolelle San Sebastianiin. Tässä vaiheessa reissua alkoi sadella vettä. Sansebastianilainen yö nukuttiin hotellissa, minä tarvitsin wifi-verkkoa tutkintotodistushakemuksen kokoamiseen, ja muita huvitti oikeassa sängyssä nukkuminen muuten vaan. Kaupunki oli kaunis ja siihen olisi ollut kiva tutustua enemmänkin. On varmaankin oiva city trip -kohde, merkitään muistivihkoon. San Sebastianista alkoi matkan vuoristo-osuus.

Matkavalokuvia selatessani huomasin, ettei kapeilta ja mutkaisilta Pyreneiden vuoristoteiltä ole kuvia juuri ollenkaan. No ei varmaan ole, kun kuvaajan aika meni itkiessä hysteeristä pelkoitkua ja jännittäessä kaikkia mahdollisia lihaksia. Kropan tiesi olleen hätämoodilla aina siinä vaiheessa, kun autosta noustua alkoi palella adrenaliinipiikin jälkimainingeissa. Olin varmaan huvittavaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Kyllähän sen tietää itsekin, ettei siinä vuoripelossa ole mitään järkeä, mutta kun se iskee, on todella taisteltava hyperventilaatiokohtausta vastaan, pää punaisena rääkyessä kun unohtuu vetää henkeä välillä. Olen käynyt kerran Sveitsin Alpeilla huutamassa paniikkia laskettelusukset jalassa, ja tämänkertaisen vuorivisiitin aikana vannoin, että nyt on nähty kaikki maailman vuoret. En tajua, miksi kukaan ikinä on sinne vuorille alun perin mennyt kyläänsä perustamaan... Maisemat on tietysti ihan henkeäsalpaavia, mutta niitähän voi ihailla kauempaakin!

Ryhmän paineesta matkan oli kuitenkin jatkuttava, vaikka välillä iskikin sellainen hernerokkasumu, että minä olin jo ihan valmis panemaan pillit lopullisesti pussiin. Kuvassa on siis kaunis vuorimaisema, tie ja edellä ajava Land Rover:


Kyllä siellä välillä eteensäkin näki, minäkin rauhoituin aina silloin, kun tien tiputusreunalla kasvoi puupöheikkö, eikä tippuminen siten tuntunut enää niin todennäköiseltä. Jälkeenpäin naurattaa, minua oikeasti pelotti, että mies sekoittaa kurvien kohdalla kaasun ja jarrun, ja sitten viuh vaan, lennetään alas. Ja meillä oli sentään alla uuden karhea lainavolkkari, uudet jarrut ja kaikki. Toiset köttyytti sillä Defenderillä, sen kyytiin minut olisi saanut tainnuttaa ensin.


Vuorilla yövyttiin kolmessa kylässä, vettä taisi sataa niissä kaikissa. Teltat onneksi eivät pahemmin valskanneet. Kylmäkään ei sadeöinä vaivannut, kun pukeuduin äitin joskus hankkimaan talvipyjamaan. Naispuolisella matkakaverilla oli sellainen -25 asteeseen asti käyttökelpoinen makuupussi, jossa se nukkuikin pelkässä henkäyksen kevyessä yöasussa.

Olin ihan unohtaa ne auto-ongelmat. Espanjan puolella Pamplonan kaupungin jälkeen saatiin kokea dramaattisia hetkiä, kun Land Rover alkoi yskiä kesken kaiken. Uskomaton onni onnettomuudessa oli, että auto rykäisi kyläpahasessa, jossa oli autokorjaamo ja korjaamossa hommansa takaperinkin taitava vanha korjaaja Pedro (joka oli jäämässä elokuussa eläkkeelle pyöritettyään pientä bisnestään vaimonsa kanssa 35 vuotta...). Ensin epäiltiin, että pamplonalaisen huoltoaseman apupoika tankkasi autoon vahingossa bensaa, mutta syyllinen löytyikin sitten moottorista. Siellä oli joku osanen katkennut kahtia. Korjaamon Pedro lähetti vaimonsa kaksi kertaa Pamplonaan etsimään oikeita osia, ja kuin ihmeen kauppaa sellaiset löytyivätkin. Jossain vaiheessa korjausurakkaa, kun ei vielä tiedetty mikä autoa vaivaa ja mistä asti varaosia täytyy tilata, ounasteltiin että autonkorjaus kestäisi jopa viikon. Siinä olisikin sitten saanut pikaisesti luoda matkasuunnitelma B:n.


Pedron korjatessa autoa käytiin kävelemässä pätkä Santiago de Compostelaan johtavaa pyhiinvaellusreittiä, joka kulkee tämän autoepisodin Zubiri-kylän poikki. Land Rover selvisi onneksi koko loppumatkan tällä yhdellä draamalla. Meidän laina-Passat sai osakseen ne kaksi muuta katastrofia. Passatista puhkesi kumi, kun jossain päin vuoria olimme ajaneet ruuviin. Ilmat pihisi renkaasta vaivihkaa ulos. Pojat vaihtoivat vararenkaan tilalle. Ajateltiin kuitenkin, että on parempi käydä samantien korjauttamassa varsinainen rengas, jos vielä toistamiseen ajetaan nauloihin. Poikkesimme pikaisesti Lourdes'in kylässä rengasliikkeeseen. Lourdes'issa on se kuuluisa lähde, jonne toiveikkaat tungeksivat ihmeparanemisen toivossa. Seuruettamme ei kiinnostanut lähde, vaan se rengaskauppa. Rengas korjattiin, mutta auto sai lommoja ja naarmuja ja toinen takavalo hajosi, kun mies peruutti auton liikkeestä päin kadunvierustan kivipaalia. Kyllä sitä silloin vituitti, mutta ei nyt enää. Lourdes jäi mieliin huonon onnen turistirysänä.

Suunniteltu kahden päivän ja yhden yön patikkaretki Pyreneillä typistyi yhden päivän reippailuksi. Aiotulla reitillä oli vielä lunta ja jäätä ja jopa lumivyöryvaroitus, mikä kesäkuussa on todella harvinaista. Normaalisti sellainen lumitilanne Pyreneillä on maaliskuussa. Patikoimme neljä ja puoli tuntia, välillä satoi ja välillä paistoi. Jos en auton kyydissä vuoristoteillä nautikaan, niin patikointi uljaissa maisemissa kyllä sytytti.


Vuoristoliikuntoa edustivat myös Kakuettan maisemareitti ja Gavarnien kattilalaakso. Kakuetta on sellainen parin kilometrin pituinen vuorensolareitti, jonka varrella on useita vesiputouksia ja joka päättyy vuoren sisälle tippukiviluolaan. Kuvaräpsy reitin varrelta:


Gavarnien kattilalaakso taas on sellainen jääkauden muokkaama paikka, jossa pääsee haukkomaan henkeään muhkeissa maisemissa. Jää on muovannut paikalle puoliympyrän muotoisen vuorenseinämän, jossa on useita vesiputouksia. Näyttää siltä, kuin seinämässä olisi monta vesihanaa aina auki:



Jalkapatikassa uskaltaa kuviakin ottaa enemmän:




Loppulomaksi jumituttiinkin sitten sinne Périgordin alueelle. Sateetkin loppuivat kokonaan. Koluttiin antaumuksella Dordognen seutua, muun muassa Sarlat'n ja Dommen keskiaikaiset kaupungit, Commarquen linnan rauniot ja Marqueyssacin puutarha. Sarlat varsinkin jäi mieleen, se on monella tapaa ehdoton osoite Etelä-Ranskassa. Sarlat'n vanhassa kaupungissa on historiallisia suojelukohteita tiheimmin maailmassa, keskiaikaiset korttelit muodostuvat keltatiilisistä taloista, kapeista kujista, aukioista, herkkukaupoista, ravintoloista ja joka puolella kukkivista ruusuista. Viimeisessä kuvassa Marqueyssacin pulleat puutarhaveistokset.



Näissä Dordognen ja Périgordin maisemissa viihdyttiin viime tippaan asti niin, että takaisin Brysseliin kaahattiin kerta linttuulla 850 kilometriä. Matka ja matkaseura olivat parasta laatua, mutta kotiin oli silti hyvä palata. Jos on minulla tämän postauksen jälkeen sormet ruvella, niin teillä on varmaan silmät, jos tänne asti jaksoitte lukea.

Je taperai le résumé français quand mes doigts se guérissent de ce mégapost finnois.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Viisi leipää ja kaksi kalaa

Aloittakaamme matkaraportti tärkeimmäistä eli ruuasta. Syöminen on niin äärettömän hauska ja nautinnollinen harraste, että siitä raportointia ei juuri tehdyn reissun yhteydessä voi ohittaa. Punnitsin huvikseni itseni matkaan lähtiessä ja palatessa, kun kuvittelin että camping-olosuhteet ja ulkoilmatomeruus sulattaisivat laardia. Paino ei kahden viikon aikana liikahtanut mihinkään suuntaan, mikä seuraavan kuvainformaation jälkeen vaikuttaa varmaan valheelta. Matkaseurueen häpäisemiseksi räpsin kuvia annoksista, ennen kuin ne ehdittiin tuhota ja muuttaa hämäriksi makumuistoiksi. Seuraavassa kavalkadissa muutama sähköinen maistiainen kahden viikon herkkupaloista. Bon appétit!

Atlantin rantaa laskeutuessa syötiin tietenkin paljon meriherkkuja, sinisimpukoita, paellaa, ja ostereita. Ostereista en itse innostu ollenkaan, samoin mattosimpukat (palourdes) lähinnä yököttävät. Sinisimpukka puolestaan on niin tuttu ja turvallinen, että tulee ihan lasten nakit ja muusi -olo, kun niitä tilaa. Tuo punainen juoma tuossa on pineau des Charentes, paikallinen aperitiivi, makea konjakilla vahvistettu viini.



Espanjan puolella menyy pysyi yhtä merellisenä, San Sebastiania kolutessamme pelastauduimme sateelta pikkuriikkiseen satamaravintolaan, jossa tarjoiltiin taatusti tuoretta, yksinkertaista, mutta suussa sulavaa ruokaa. Tuon kalan alla lilluva kastike suorastaan nuoltiin lautaselta neljään pekkaan. Taskurapuhöystö tarjoiltiin ravun omasta kuoresta, how innovative is that... Tuli testattua myös baskijuoma, korkealta lasiin lorotettava aika täräkän makuinen siideri.



Sansebastianilainen lounaslautanen puolestaan oli aika tummanpuhuva, mustekalaa mustekastikkeessa. Tietämätön voisi erehtyä luulemaan, että lautasella on tervaa.


Kävi sitten niin, ettei niitä tapaksia edes ehditty maistaa, vaikka ihan mestoilla oltiinkin. Maukkaannäköinen kinkkurivi ikuistui tämän espanjalaisen lihakaupan ikkunasta:


Kokkailimme päivittäin myös Land Roverin pyllyyn sijoitetussa camping-keittiössä. Naps vaan kaasuhana auki ja kattilat tulille. Hellalla valmistuivat aamupuurot (seurue suhtautui vähintään yhtä skeptisesti minun puuroannoksiin kuin minä niihin iänikuisiin ostereihin), illallissoosit ja iltateet. Mulla oli letunpaistovehkeetkin matkassa, mutta niitä ei sitten ehditty kuitenkaan laittamaan. Huomattavan kätevä (ja nopea!) muuten tuommoinen keittolevy verrattuna siihen pikkuriikkisen kaasupullon päällä trapetsitaiteiluun (kattilassa purkkiraviolit).



Pyreneiden vuorilla saatiin Cauterets-kylässä tämmöinen askarteluillallinen. Siinä herahtaa vesi ihan eri tavalla kielelle, kun saa fläskin palat itse paistaa kuumalla kivellä nenänsä edessä! Tuo keltainen juustokaukalo tuossa etualalla oli erityisen herkullista pottusienijuustovuokaa, sillä sai varmaan ihan tehokkaasti patikoinnin jälkeisen energiavajeen balanssiin.

Koko reissun maukkain atria syötiin Perigordissa Sarlat'n vanhassa kaupungissa. Alue tunnetaan erityisesti ankanmaksan, foie gras'n valmistamisesta. Kun ollaan tällaisia häpeämättömiä herkkuperseitä, ei voida kuin uskoa ja luottaa, että se La Rapière -ravintolan käyttämä maksa tuli oikeasti jostain kilttien ihmisten tilalta. Tähän kliimaksiateriaan kuului myös ris de veau, suomeksi vasikan kateenkorva, en halua edes tietää, mikä se on ja miten se valmistetaan. Hyvää se oli, vaikka itse söinkin kalaa. Kuvaa ette niistä saa, kun ne epäonnistuivat. Syyksi epäilen pilkkahintaista viiniä...

First things first, je commence par la nourriture. D'accord, j'avoue que c'est un peu paysan de ne pas arrêter de faire des photos de bouffe, mais j'm'en fous ! On a tellement bien mangé que je bave encore ici devant Picasa. Les moules et les huîtres, ce sont des délices de Ronce et de la Palmyre (avec d'abord bien entendu un petit verre de pineau des Charentes). Les crevettes et le crabe étaient servis dans un tout petit resto au port de San Sebastian. Le cidre basque qu'on nous a servi était bon aussi. Intéressant, mais bon. Le barbu n'avait pas trop peur de goûter les calamars baignés dans leur encre. Les jambons espagnols ont l'air de bien se comporter en ligne droite derrière la vitrine. Plus que manger au petits restaurants, on a cuisiné avec la merveilleuse installation de taques-camping-gaz dans le cul de la Land Rover (les raviolis en boîte, ça goûte étonnement bon dehors !). La dernière photo vient des Cauterets dans les Pyrénées où ils nous faisaient bricoler à table avec des lamelles de boeuf bien frais et une pierre chaude pour l'autocuisson. Et le vin dans tout ça, on n'en parle même pas.

lauantai 21. kesäkuuta 2008

Maisteros intelligentos & co on palannut kotiin


Palasimme väsyneinä, mutta miljoona uutta kolkkaa kalunneina takaisin Brysseliin eilen. Kaksi viikkoa, reilu 3000 kilometriä, Ranskaa, Espanjaa, hellettä, vesisadetta, leirintäalueita, vuoristoa, luolia, kaupunkeja, pikkukyliä, hyvää ruokaa ja juomaa, kolme auto-ongelmaa, patikointia, historiaa, linnoja, puutarhoja, merta ja hauskanpitoa. Niin, ja yksi hyväksytty gradu! Arvosanaksi tuli C niin kuin seepra. Hämmentävää, sehän ei ole ollenkaan hullumpi arvosana huonosta gradusta. Faksasin todistushakemuksen yliopistolle sansebastianilaisen hotellin resepsuunista viime viikolla. Raportoin matkasta tarkemmin, kunhan saan kuvat ja mietteet järjestykseen.



Deux semaines de roadtrip derrière nous, on est back to Bruxelles bronzés, brulés et plus riches de mille expériences dans l'Héxagone. Trois mille kilomètres, plages, campings, Ronce (quelle retrouvaille avec la maison !), Espagne, montagne, grottes, châteaux, jardins, bouffe et vins succulents, villes, petits coins charmants, pluies et canicule... Et, un mémoire accepté avec une note pas complètement nulle. Une réussite totale alors, ce petit voyage !

torstai 5. kesäkuuta 2008

Työttömän aamu

Olen vetkutellut työttömyyskorvausasioissa luvattoman kauan. Olin viime vuonna melkein puoli vuotta kunnon kansalainen ja kävin töissä niin kuin oikeat ihmiset konsanaan. Sitten otin lopputilin, kun olen tällainen mies, etten kykene tekemään kahta asiaa samanaikaisesti (työnteko ja gradunteko). Työnantaja postitti monessa erässä lomakkeita ja lappuja ja lippuja, joiden kanssa vasta tänä aamuna suuntasin Capaciin (työttömyystoimiston nimestähän saa aikaiseksi tahatonta huumoria, menin kapakkiin).

Ajelin ratikalla pohjois-Brysseliin ja etsin oikeaa katua tovin. Pian se löytyikin, vaikka kortteeria mittaillessa epäilinkin, että taisin tulla väärään paikkaan. Samalla kadulla työttömät voivat pestautua ikkunatyttösiksi tai mafiaporukoiden oikeiksi käsiksi. Punaiset lamput vain loistivat paksujen verhojen lomasta ja tummalasiset Mersut valuivat ohi. Ja kello oli puoli kahdeksan aamulla.


Toimistossa valmistauduin odottamaan vuoroani kolme tuntia ja saamaan kuuluvaääniset nuhteet saamattomuudestani. Homma olikin ohi puolessa tunnissa. Minua palveli krapulaisen merimiehen oloinen tärisevä hemmo, jolla oli tatuointeja sormissa ja mustat kynnenaluset. Laski laskukoneella työllisyys- ja työttömyyspäiviäni, kysyi missä olen suorittanut toisen asteen kouluni (Suomessa, huono homma) ja antoi diagnoosin, etten ole oikeutettu saamaan yhtään työttömyyskorvausta. Bonne journée ja au revoir! Nyt ei edes harmita, että vitkuttelin asian kanssa, kun en kerta mitään olisi saanutkaan. Tarvitsisikohan joku paikallinen mafiahaara tällaista itä-eurooppalaista vakoojaa?

Enfin, j'ai été m'inscrire au chômage, sauf que ça n'a pas bien marché : je n'y ai pas droit selon ma minicarrière belge de cinq mois et le fait que mon école secondaire ne se situe pas en Belgique. Le quartier de Capac semble cependant offrir d'autres sortes de chemins aux chômeurs : directeur de maison de joie ou alors bras droit de la mafia locale.

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Viherpeukalon vauvan myssy

Ei edelleenkään mitään gradu-uutisia, ei auta vaikka sata kertaa päivässä yritän ajatuksen voimalla saada tuloksia laitoksen nettisivuille. Otin sitten puikkoterapiaa paremman puutteessa. Sain juuri valmiiksi tähän vauvan nuttuun kuuluvan myssyn. On ihan kiva röhnöttää sohvalla niskat linkussa, kun tulee äkkiä ja helposti valmista. Ei ole mulla täällä vauvan päätä, mihin voisi kokoa mallata, mutta kai se sinne päin ainakin on.


Tuolla parvekkeella päivänvaloa valokuvaan metsästäessäni huomasin siellä oven takana jotakin viimevuotista: kesäkukkien karahka vuosimallia 2007. Meillä ei ole ruukkukukkiakaan ollenkaan, onko ihme? Samaan sarjaan menee basilika. Kasvaako se rikkaruohoja vai heilahtiko ruukkuun ammoin rairuohon siemeniä? Tuosta basilikasta aion kyllä vielä nyrhiä viimeiset lehtimillit tomaattimozzarellasalaattiin, mutta sitten se saa tulevan lomapoissaolon kunniaksi lentää roskasäkkiin. Otetaan sitten loman jälkeen taas uusi yritys.



Pas d'info sur le destin du mémoire, donc j'opte pour le tricotage thérapeutique. Le bonnet assorti pour le gilet d'avril vient d'être réalisé. J'espère seulement que ce sera assez grand et pas trop petit. En plus de tricoter et de faire la vaisselle à la main, je n'ai pas d'autres dons domestiques (voir mon basilic en pleine forme).

maanantai 2. kesäkuuta 2008

Lihaisa loppuviikko

Viikonloppu sisälsi yhden grilli-iltaman, yhden roadtrip-suunnittelukokoontumisen ja yhden Zizi-jäätelöretken. Merguez-makkarat, vartaat ja muut kotletit paistuivat lauantai-iltana ihan lämpimässä alkukesäisessä säässä. Meillä itsellä on metri kertaa metri -parveke, jossa voisi järjestää ehkä yhden hengen grillijuhlat. On siis kiva, että joidenkin vanhemmilla on kaupungissa hollitallit ja isot pihat, jonne voi kutsua kerralla isommankin porukan lihansyöjiä. Tunnelma oli tällä kertaa huomattavan rauhallinen, syötiin mahat täyteen ja hörpättiin pari olutta. Tällä porukalla kun on mahdollista saada aikaan toisenlainenkin festivaali.




Autoreissun etapit alkavat olla selvillä. Evästen ostoslistakin on laadittu ja jaettu kahtia. Joku tahtoo aamupalaksi suklaalla voideltua vehnäleipää, joku aikoo pidättäytyä kaurapuurossa... Mukaan lähtee luonnollisesti päkki belgialaista olutta, ranskalaisilta voi sitten tuoda kotiin viiniä. Matkatarpeisto alkaa olla muuten kasassa. Teltta ja makuupussit on hankittu, makuualustoiksi otetaan sekä askeettiset telttapatjat (kai minun pari kertaa käytetty "joogamatto" ajaa saman asian?) että pumpattava vieraspatja (ei ole kyllä vielä edes testattu, sopiiko se telttaan). Kaasupullojakin on monta kokoa, minusta ne on jotenkin epäilyttäviä vehkeitä, vaikka kaasuhellalla kokkailenkin joka päivä.

Eilinen päivä Ranskan tiekarttojen parissa päätettiin parilla jäätelöpallolla läheisen kulttijätskilän edessä. Luukulta voi ostaa kupin tai tötterön, sisältä saa tuhteja virityksiä kaiken maailman kastikkeilla ja muilla härpäkkeillä.



On a passé un chouette samedi soir à Uccle chez l'Albatros, quinze kilos de merguez et autres friandises dans le barbecue. Tout le monde était là (sauf vous les canadiens...) et on s'est comporté bizarrement calme. Puis, la preuve qu'on aime bien vider les bols chez Zizi. Mon régime n'avance pas avec tout ça !

perjantai 30. toukokuuta 2008

Elakelainen

Kyllä kypsyttää vartoa tuon paska-aapisen lopullista kohtaloa. Koko ajan pitää käydä laitoksen "tulospalvelussa" kyttäämässä, joko siellä totuus seisoo. Näen painajaisia, ettei se menekään läpi. Että proffa ja kakkostarkastaja puistavat päätään ja röhönauravat päälle. Että jään ikuiseksi varoitustapaukseksi proffan pilkka-anekdootteihin tulevien vuosien tutkimusseminaarilaisille. Saa*ana. Ostin marketista odotusnäpertelyksi palapelin... Tunnen itseni ihan eläkeläiseksi sen kanssa. Sekin on kohta koottu, pitää keksiä pian uusi hermojen levotuskeino.


Ei-suomenkielisen yleisön toivomuksesta asiaintila ranskaksi:

Luske, rien de spécial chez nous, juste que j'en ai marre d'attendre le résultat de mon mémoire que j'ai rendu relié il y a deux semaines. Pour passer le temps d'attente infini, je me suis lancée dans le monde passionnant des puzzles... Quelle mamie !

maanantai 26. toukokuuta 2008

Sunday from hell

Minun piti tänään käydä lunastamassa viimevuotisen työurani jälkeinen lomarahashekki pankissa, mutta se ei nyt onnistu. Pelkkä ajatuskin portaiden alaskapuamisesta ja muutaman sadan metrin pankkimatkasta aiheuttaa reisikrampin. Brysselin 20 km -lenkki juostiin eilen kaupungissa 29. kertaa (sehän on samanikäinen kuin minä ite). 25 000 lenkkitossun kuluttajaa samalla asialla, nopeimmat pääsevät perille tunnissa ja hitaimmat neljässä. Jostain syystä keksin sittenkin lähteä juoksemaan, vaikka olin jo päättänyt, etten viitsi. Kaikki juoksuoikeuden ostajaehdokkaatkin lipesivät viime hetkellä muille markkinoille. Ja kun mieskin nyt mitättömällä harjoittelulla lähti taistoon, niin miksen minäkin.

Tulipahan todistettua, että harjoittelu kannattaa, siitä on oikeasti jotain hyötyä. Viime vuonna harjoiteltiin, aika 2 h 15 min, tänä vuonna ei harjoiteltu, aika 2 h 48 min. Miehen aika oli muutaman minuutin nopeampi. Jouduin kävelemään paljon, ensimmäisen kerran jo jossain viidennen ja kuudennen kilometrin välissä. Tämänvuotinen juoksu ei missään vaiheessa tuntunut hyvältä (no, ehkä ensimmäiset 500 metriä tuntui normaalilta, siitä loppuun saakka aivan kauhealta). Tuntui siltä, ettei taival lopu koskaan! Tuntui uskomattomalta, että viime vuonna aloitin 15 kilometrin kohdalla loppukirin, jota jaksoin maaliviivalle asti. Tänä vuonna en kyennyt paikoin edes juoksemaan. 18 kilometrin kohdalla ajattelin, että nyt loput on pakko jaksaa juosta. Samalla iski toiseen reiteen kramppi ja piti pysähtyä venyttelemään kesken kaiken. Ajattelin jo, että jos kramppi ei hellitä, joudun jättämään homman kesken! Moni joutuikin, sillä päivä oli kuuma (yli 20 astetta, ehkä jopa 25). Aina ei ollut varjoa tarjolla, joten oli pakko vain kestää porotusta. Paljon makasi juoksijoita nesteytyksessä ja sairasautot noukkivat väsähtäneitä pillit ujeltaen.

No, tulipahan käytyä.

torstai 22. toukokuuta 2008

Lähetääks ahmimaan asvalttia?

Kun näistä graduasioista pääsen lopullisesti eroon (koputan puuta, jotta varmasti pääsen, arvosanahan on vielä saamatta), edessäpäin odottaa kuin palkintona hartaasti suunniteltu autoreissu ystäväpariskunnan kanssa kesäkuussa. Belgiahan sijaitsee sillä tavalla näppärästi Euroopan kartalla, että moneen mielenkiintoiseen kolkkaan on aika helppo matkustaa junalla tai autolla. Vuosien varrella olen pistäytynyt Amsterdamissa, Pariisissa ja Kölnissä, ostanut Luxembourgista verovapaata Chesterfieldiä (sittemmin tupakanpolttoharrastus on jäänyt), nuuhkinut kerran Sveitsiä ja Ranskan Atlantinpuoleista reunaa.

Tänä kesänä lähdetään oikealle roadtripille patonkimaahan. Matkailutarvike on ystävän pieteetillä näperöimä Defender, johon pakataan teltat ja makuupussit ja jossa voi sääolojen pakottamana myös yöpyä sisällä... Autoa on jo aikaisempi omistaja testaillut jossain Afrikan savanneilla.


Älkää peljätkö, matkaan lähtee toinenkin auto (uudempi ja normaalimpi?). Matkareittiä on hiottu jo useammassa roadtrip-miitingissä, matkaoppaita ja tiekarttoja räpistelty, leirintäaluekuvauksia vertailtu ja osoitteita pantu ylös. Uskallan toivoa, että reissusta tulee ikimuistoinen! Varsinkin kun minä olen ainoa, jolla ei ole ajokorttia ja saan siis keskittyä ainoastaan maisemien ihailuun. Reissulla on tarkoitus leiriytyä usein, ajella kohtuullisia pätkiä päivittäin ja nuuhkia rauhassa ranskalaista kesämeininkiä ja -maisemia. Matkan extreme-osuus sisältää kaksi patikkapäivää ja yhden yön Pyreneiden vuorilla. Espanjan puolella on pistäydyttävä vaikka tapaksilla ihan vain siksi, etten ole koskaan siellä käynyt.


tiistai 20. toukokuuta 2008

Hannaaja


Viime vuonna tähän aikaan olin juossut 3 kuukautta pilkun tarkasti "puolimaraton läpi" -ohjelmaa (Sepon kotisivut, hyvä tietolaari aloittelijoillekin). Lopputuloksena hytkyttelin Brysselin 20 km -juoksun tavoiteajassa 2h 15 min. Ihan hyvä sunnuntai-juoksijan tulos. Tämänvuotinen osallistuminen on vielä mietinnässä. Harjoittelu jäi sinne jonnekin huhtikuuhun. Ensin oli sitä matkustelua, sitten sairastelua ja viimeisimpänä gradustelua. Seli, seli... Kyllähän se varmasti juostua tulisi, vaikka kylmiltään lähtisikin, mutta jotenkin nyt tekisi mieli hannata ja luistaa. Juoksuoikeuden ostajiakin olisi tarjolla jo useampia. Emmäätiä.

Yksinäisen tiistai-illan kunniaksi aion korkata oluen ja ystävän postittaman Riikka Pulkkisen Raja-kirjan (luksusta!). Mahdun sänkyyn vaikka hypotenuusa-asentoon viihdykkeineni, sillä mies on poissa puoli yötä: Indiana Jones -leffan ensi-illan ensi-ilta on täällä tänään klo 23.59. Tuohon kellonaikaan aloitettujen vilmien ääreen minulla on tapana nukahtaa. Sitä paitsi Harrison Fordia jaksaa kyllä odottaa DVD-versioon asti.

perjantai 16. toukokuuta 2008

Sinne lähti


Kiitos, tack ja thank you, klik ja klik ja sinne meni. Pyysin miestä tulla vierestä katsomaan, kun painoin lähetä-nappia kupittaalaiseen kirjasitomoon.


Tätä ruutua piti ihan hetkonen tuijottaa, kun olin laittanut pdf:n menemään. Mutta ihan vain pikkuhetkonen, sillä sitten iski mielipuolinen nauru-itku-kohtaus. Sain samanlaisen kerran aikaisemminkin tänä vuonna gradun kanssa, se ei vain tullut graduilosta, vaan graduahdingosta. Taisipa olla silloin tammikuussa, kun ensimmäisen version deadline-paniikissa huomasin, ettei tutkimuksessani ole päätä eikä häntää. Sillä kerralla pelästytin miehenkin pahan päiväisesti, luuli naaman perusteella, että nyt se ihan oikeasti tuli hulluksi. No, tällä kerralla ei sentään säikähtänyt, alkaa tottua näihin mun stressireaktioihin.

Vaikka sai se mieskin oman stressiannoksensa maaliviivalla. Kuten ennustin Word ei ollut myötämielinen (tietenkään, kuvitteliko joku edes jotain muuta). Sisällysluettelon teko oli jotain ihan hirveää. Itse en tajua niistä kaiken maailman tyyleistä ja etukäteisasetuksista yhtään mitään. Mies sitä alkoi klikkailla, mutta homma kusi ihan kokonaan ja saikin klikkailla useamman tunnin, ennen kuin se roska muuttui taas loogiseksi. Kello yksi aamulla makasin sängyssä ja volisin, etten ikinä saa kirjaa painokuntoon aamuun mennessä. Mies oli niin vattuuntunut, että yritin volista mahdollisimman häiriöttömästi.

Onneksi saatiin loppujen lopuksi sisällysluettelo, sivunumerot, korpuksen esimerkit ja kaikki muukin sälä nätisti omille paikoilleen. Loppukiriksi hioin vielä tekstiäkin, kirjoittelin tiivistelmiä ja karsin lähdelistaa. Nyt tarvitsee enää jännittää, että se menee läpi. No hemmetti, pakkohan sen on mennä! Jos siellä nyt onkin muutama aika iso mahdollinen ongelma, niin kai nyt jo ihan siitä hyvästä, että kirjoittaa suht aiheessa pysyen 98 sivua vieraalla kielellä voisi antaa epätoivoiselle oppilaalle diploomin, voisihan?