Bob oli maineensa veroinen, konsertista jäi hyvä viilinki. Sali näytti loppuunmyydyltä. Oli partapappoja (jotka hakkasivat takatassuja lattiaan istumapaikoilla) ja teini-ikäistä pitkätukkajengiä (ilmiselvästi musaopintomatkalla) ja kaiken muun ikäisiä siltä väliltä. Illan ainoat miinukset olivat se, että baarista oli punaviini loppu ja että unohdin korvatulpat kotiin ja jouduin ostamaan kiskurihintaiset (5 euroa) paikan päältä. Pakko oli pulittaa ylihinta, en uskalla ottaa enää yhtään tinnitusriskiä. Dylan soitti tiiviin tasan kaksituntisen setin ja puhui kuullakseni tasan yhden välispiikin. Sellainen se kai on yleensä. On se aika kova ukki, kun vielä viitsii kiertää, kohta seitsemänkymppinen. Ehkä se ei osaa olla kiertämättä.
Kuva ei liity millään tavalla Bob Dylaniin. Siinä meidän seudun ilahduttavasti yhteisöllinen sunnuntaihetki, korinpunontaa vauvasta vaariin. Joku asosiaalinen suomalainen mörkö valokuvasi touhuja salaa ikkunasta.
Bob était sympa, il est fort à tourner encore à 125 ans. La photo n'a rien à voir avec rien : des gens chipotent des trucs ensemble (je jouais au paparazzi ce dimanche).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti