Waterworks

Brysselissä on suomalainen kulttuuribyroo, joka järjestää kaikenlaista Suomi-aiheista kulttuuriaktiviteettia. Eilen oli tarjolla oikein europarlamentin tiloissa elokuvanäytös, Klaus Härön Äideistä parhain -leffa. Sodan ja sotalasten historia on mielenkiintoista ja tärkeä tuon belgiaaninkin sitä vähän tuntea (tuo Kummelin video on vähän liian hauska opetusvideoksi). Silläkin uhalla, että elokuvaan piti mennä parlamentin metallinpaljastimen läpi ja että siellä oli iso joukko muita kuukasvoisia maanmiehiä, varasin meille penkit. Vähän kyllä ihmettelin, ettei senkokoisesta pytingistä löytynyt kunnon auditoriota tai mitäliesellaista salia, jossa on pehmeät penkit, iso kangas ja josta voi kunnolla sammuttaa valot. No eivät ne kovat penkit, pieni kangas ja valoisa sali nyt ollenkaan onnistuneet pilaamaan elokuvakokemusta. Se oli aivan yhtä vavisuttava kuin kolme vuotta sitten, kun näin sen Turun Juliassa. Onnistuin puremaan kieltä koko leffan ajan ja tirauttamaan vain pikkuisen silmäkulmaa kostuttavan kyyneleen aina siihen kauheankauniiseen hidastettuun loppukohtaukseen asti, jossa se uusi Ruotsin äiti juoksee sen mustassa autossa pois kuljetettavan suomalaisen sotaottopoikansa perään. Outo kokemus tuollainen joukkoitkeminen nimenomaan valoisassa salissa. Miehen tarkkailutyön mukaan ainakin kaikki naiset itkivät. Elokuvan jälkeen siellä olisi ollut tarjolla drinkki ja itse ohjaajakin oli paikalla, mutta minun oli pakko juosta suorinta tietä ulos ja kadulle, itkusta ei tahtonut tulla loppua millään (kyökkipsykologian mukaan siinä saattoi ulostautua jokunen työnhakuangstikyynel elokuvakyynelten seassa). Ei niin pitkää itkua, etteikö sitä Penafideliksen pihvi parantaisi.



On a été voir Äideistä parhain (Mother of Mine), un superbe film de Klaus Härö sur les 80000 enfants Finlandais envoyés en Suède pour échaper à la deuxième guerre mondiale. Le film est toujours aussi émouvant bien qu'il était projeté au Parlement européen dans un hall transformé ex tempore en salle de cinéma. Il y avait même un drink après la séance et le réalisateur en personne était là, mais je ne pouvais pas rester à cause des larmes qui ne finissaient pas. C'est bête, non ?! Un drink gratuit nomdidjou ! (La vidéo, c'est une autre vision sur ce qui se passait pendant la guerre...)