keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Viisi leipää ja kaksi kalaa

Aloittakaamme matkaraportti tärkeimmäistä eli ruuasta. Syöminen on niin äärettömän hauska ja nautinnollinen harraste, että siitä raportointia ei juuri tehdyn reissun yhteydessä voi ohittaa. Punnitsin huvikseni itseni matkaan lähtiessä ja palatessa, kun kuvittelin että camping-olosuhteet ja ulkoilmatomeruus sulattaisivat laardia. Paino ei kahden viikon aikana liikahtanut mihinkään suuntaan, mikä seuraavan kuvainformaation jälkeen vaikuttaa varmaan valheelta. Matkaseurueen häpäisemiseksi räpsin kuvia annoksista, ennen kuin ne ehdittiin tuhota ja muuttaa hämäriksi makumuistoiksi. Seuraavassa kavalkadissa muutama sähköinen maistiainen kahden viikon herkkupaloista. Bon appétit!

Atlantin rantaa laskeutuessa syötiin tietenkin paljon meriherkkuja, sinisimpukoita, paellaa, ja ostereita. Ostereista en itse innostu ollenkaan, samoin mattosimpukat (palourdes) lähinnä yököttävät. Sinisimpukka puolestaan on niin tuttu ja turvallinen, että tulee ihan lasten nakit ja muusi -olo, kun niitä tilaa. Tuo punainen juoma tuossa on pineau des Charentes, paikallinen aperitiivi, makea konjakilla vahvistettu viini.



Espanjan puolella menyy pysyi yhtä merellisenä, San Sebastiania kolutessamme pelastauduimme sateelta pikkuriikkiseen satamaravintolaan, jossa tarjoiltiin taatusti tuoretta, yksinkertaista, mutta suussa sulavaa ruokaa. Tuon kalan alla lilluva kastike suorastaan nuoltiin lautaselta neljään pekkaan. Taskurapuhöystö tarjoiltiin ravun omasta kuoresta, how innovative is that... Tuli testattua myös baskijuoma, korkealta lasiin lorotettava aika täräkän makuinen siideri.



Sansebastianilainen lounaslautanen puolestaan oli aika tummanpuhuva, mustekalaa mustekastikkeessa. Tietämätön voisi erehtyä luulemaan, että lautasella on tervaa.


Kävi sitten niin, ettei niitä tapaksia edes ehditty maistaa, vaikka ihan mestoilla oltiinkin. Maukkaannäköinen kinkkurivi ikuistui tämän espanjalaisen lihakaupan ikkunasta:


Kokkailimme päivittäin myös Land Roverin pyllyyn sijoitetussa camping-keittiössä. Naps vaan kaasuhana auki ja kattilat tulille. Hellalla valmistuivat aamupuurot (seurue suhtautui vähintään yhtä skeptisesti minun puuroannoksiin kuin minä niihin iänikuisiin ostereihin), illallissoosit ja iltateet. Mulla oli letunpaistovehkeetkin matkassa, mutta niitä ei sitten ehditty kuitenkaan laittamaan. Huomattavan kätevä (ja nopea!) muuten tuommoinen keittolevy verrattuna siihen pikkuriikkisen kaasupullon päällä trapetsitaiteiluun (kattilassa purkkiraviolit).



Pyreneiden vuorilla saatiin Cauterets-kylässä tämmöinen askarteluillallinen. Siinä herahtaa vesi ihan eri tavalla kielelle, kun saa fläskin palat itse paistaa kuumalla kivellä nenänsä edessä! Tuo keltainen juustokaukalo tuossa etualalla oli erityisen herkullista pottusienijuustovuokaa, sillä sai varmaan ihan tehokkaasti patikoinnin jälkeisen energiavajeen balanssiin.

Koko reissun maukkain atria syötiin Perigordissa Sarlat'n vanhassa kaupungissa. Alue tunnetaan erityisesti ankanmaksan, foie gras'n valmistamisesta. Kun ollaan tällaisia häpeämättömiä herkkuperseitä, ei voida kuin uskoa ja luottaa, että se La Rapière -ravintolan käyttämä maksa tuli oikeasti jostain kilttien ihmisten tilalta. Tähän kliimaksiateriaan kuului myös ris de veau, suomeksi vasikan kateenkorva, en halua edes tietää, mikä se on ja miten se valmistetaan. Hyvää se oli, vaikka itse söinkin kalaa. Kuvaa ette niistä saa, kun ne epäonnistuivat. Syyksi epäilen pilkkahintaista viiniä...

First things first, je commence par la nourriture. D'accord, j'avoue que c'est un peu paysan de ne pas arrêter de faire des photos de bouffe, mais j'm'en fous ! On a tellement bien mangé que je bave encore ici devant Picasa. Les moules et les huîtres, ce sont des délices de Ronce et de la Palmyre (avec d'abord bien entendu un petit verre de pineau des Charentes). Les crevettes et le crabe étaient servis dans un tout petit resto au port de San Sebastian. Le cidre basque qu'on nous a servi était bon aussi. Intéressant, mais bon. Le barbu n'avait pas trop peur de goûter les calamars baignés dans leur encre. Les jambons espagnols ont l'air de bien se comporter en ligne droite derrière la vitrine. Plus que manger au petits restaurants, on a cuisiné avec la merveilleuse installation de taques-camping-gaz dans le cul de la Land Rover (les raviolis en boîte, ça goûte étonnement bon dehors !). La dernière photo vient des Cauterets dans les Pyrénées où ils nous faisaient bricoler à table avec des lamelles de boeuf bien frais et une pierre chaude pour l'autocuisson. Et le vin dans tout ça, on n'en parle même pas.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi, miten herkullisilta näytti ja kuulosti teidän syömingit! Tätä matkakertomusta olinkin jo odottanut kauan: olen rampannut joka päivä sun sivuilla useaan otteeseen (lomalaisellahan on aikaa..) ja odottanut, milloin kerrot matkasta :)
t. Heli

Sarami kirjoitti...

Ruuasta on hyvä aloittaa. Kiva, kun tykkäsit! Olkoon vaikka kuinka junttia valokuvata herkkuannoksia, mutta jälkeenpäin kun niitä kuvia katselee, niin muistaa tarkemmin, miltä mikäkin fläskin pala oikein maistui. Muitakin matkajuttuja on vielä muhimassa:)

Johanna kirjoitti...

Mosselen!!

Hauska bongata taas "uusi" (siis minulle uusi) Belgia-blogi, jee! Vaikka itse katselenkin maata flaaminkielisen antwerpenläisen silmin ;) Ah näitä kieli/kansataistoja ;)

Sarami kirjoitti...

Samma här, pitääkin pian katsastaa, miltä Belgia näyttää flaamimaalta käsin! Välillä tuntuu tosiaan, että voisi ilmoittautua Martti Ahtisaareksi noihin hallituskinoihin...