Joskus maailman parasta ajanvietettä on yksin elokuvissa käynti. Saa valita ihan mitä itse sillä hetkellä haluaa, eikä tarvitse tehdä kompromisseja. Kukaan ei nuohoa viereistä penkkiä tai nukahda ja ala kuorsata ainakaan ihan vieressä (näin on käynyt ainakin kerran, mies nukahti kesken The Hours- leffaa). Kukaan ei myöskään yllätysosta sipsipussia ja rouskuta eväitään korvan juuressa. Karkkiostokset saa myös vedellä ihan omaan napaan kaikki.
Kävin juuri katsomassa belgialaisten Dardennen filmiveljesten uusimman ohjauksen Le Silence de Lorna eli kaiketi suomeksi Lornan hiljaisuus, joka sai Cannes'issa parhaan käsikirjoituksen palkinnon. Dardennen veljekset on ehkä vähän samanlainen instituutio täällä kuin Kaurismäet Suomessa. On oma vankkumaton ihailijakuntansa, ja sitten on se osa leffassa kävijöitä, jotka jo pelkkä ohjaajien nimi karkottaa. Minulla oli Dardenneista muistaakseni vain yksi aikaisempi kokemus, Le Fils -elokuva muutaman vuoden takaa. Se oli muistaakseni vähän outo. Tämä Lornan tarina taas oli aika vavisuttava elokuvakokemus. Aiheena eurooppalaiset vilppiavioliitot, pienten ihmisten karmeat kohtalot isojen rötösliigojen pyörissä, huumeet ym. pistävät miettimään enemmänkin. Suosittelen! Brysselissä filmi pyörii vielä ainakin Vendômessa, Suomessa tuskin missään, mutta jospa se tulisi dvd:lle. Kuva

J'adore aller seule au cinéma. Je choisis mon film sans compromis, je m'installe largement sur deux sièges si je veux, tout le rouleau de Mentos, c'est pour moi et il n'y a personne en train de vider un paquet de chips à côté de moi. Ce soir, j'ai été voir Le Silence de Lorna des frères Dardenne. Une histoire déprimante sur le marché des faux mariages en Europe, la drogue, les destins des gens malchanceux, peu de musique, mise en scène dardennaise... Une forte histoire et une fin à compléter par le spectateur. J'ai bien aimé !
























