tiistai 26. elokuuta 2008

Nuorison suosintaa ja vauhtinaiset

Kävin viikonloppuna katsomassa rokkistarojen taidonnäytteitä muilla taiteen aloilla. Bozarissa on melkein syyskuun puoliväliin saakka näyttely, jonka nimi on It's not only rock and roll, baby! Siis kun jotkut musatyypit maalailee tai piirtelee tai valokuvailee siinä musahommiensa ohessa. Jotkut harrastavat jouluvaloinstallaatioita tai sotkevat muuten vain seiniä luomisvimmassaan.

Näyttely oli ihan piristävä lauantaiaktiviteetti, vaikka kyllä kirpaisikin maksaa pääsylipuista 12 euroa (mies on aikuinen ja maksoi 7 euroa, minulla toimii vielä vanhentuneen suomalaisen opiskelijakortin häthätäinen vilautus = 5 euroa), kun edellämme sisään lampsineet (alle 26-vuotiaat) naiset maksoivat yhden euron per nenä. Siis mikä ihmeen suhde on yhden suhde seitsemään??

Näyttelyn paras löytö oli Chicks on Speed -naisryhmä, joka videolla hyppi alasti, paasasi ja soitti kenkäkitaraa. Menin Chickseihinrakastumishuumassa ostamaan Bozarin museopuodista niiden pienen rintamerkin, joka maksoi törkeät kolme euroa. Käykääpä vaikka Myspacessa kuuntelemassa ja katsomassa ryhmän juttuja! Lisäksi pidin Yoko Onon sitruunapuita puskevista ruumisarkuista ja The Residentsien valokuvista. Miehen suosikki oli seinänkokoinen vaaleanpunainen koiramaalaus, olisiko ollut jonkun hollantilaisen tyypin tekosia. Erityisemmin en pitänyt Kate Mossin ex-kundikaverin (Pete Doherty) omalla verellä sotketuista maalauksista, joissa törrötti lisäksi huumeruiskuja... Meitä alkoi jostain syystä huvittaa taiteilijoiden asuinympäristöomaperäisyys (saanko jonkin palkinnon tuosta sanasta?), kun suurin osa vit actuellement à New York eli melkein kaikilla on kortteeri New Yorkissa. Kuvata siellä ei saanut, mutta minähän en noudata sääntöjä muutenkaan missään, älkää rolliko Yokolle:


Il y a une exposition des rockeurs "on-sait-aussi-dessiner-et-peindre-et-même-si-on-ne-savait-pas-on-s'en-fout" au Bozar. On a aimé les citronniers macabres de Yoko Ono et les videos de Chicks on Speed tandis que les oeuvres "je-me-suis-coupé-et-je-me-sers-de-mon-sang-pour-peindre" de Pete Doherty ne nous ont pas rassurés.

perjantai 22. elokuuta 2008

Vino jaketti

Ajattelin tylsän päivän kunniaksi esitellä tätä epäsymmetristä takintekelettä. Sitä neuloessa on pitänyt opiskella muutamia uusia tekniikoita, kuten silmukoiden luonti neuloen ja kolmen puikon päättely (ihanaa, ei enää lyijykynän paksuisia olkasaumoja!).

Ohjeen mukaan nuo nappilistat ja taskun reunus olisi pitänyt neuloa ensin erikseen ja sitten jotenkin silmukka silmukalta liittää takkiin. Ei onnistunut minulta. Ohjeessa käskettiin neuloa liitoskohtaan muutama rivi erivärisellä langalla, silittää tämä väliaikaisneulos ja sitten purkaa neulosta sitä mukaa, kun sitä silmukka silmukalta kiinnitetään takkiin. Ei onnistunut ei sitten millään, yritin kuusi kertaa vaikka minkälaista viritelmää, nappilistasta tuli aina liian lyhyt tai kiinnityskohdasta rumaakin rumempi. Seitsemäs kerta toden sanoi, onnistuin poimimaan nappilistoille oikeantuntuisen määrän silmukoita suoraan takin reunoista ja vältin näin sen inhottavan jälkikäteiskiinnityksen. Taskun kanssa tein samalla tavalla, poimin vain silmukat suoraan takista puikolle. Ohjeen olen monistanut jostain paikallisesta neulelehdestä, en nyt millään muista mistä.



Tout allait bien jusqu'au tricotage de la bande de boutonnage : pour finir, je l'ai tricoté sept fois avant que ça ait l'air comme il faut. Ce gilet sera parfait pour les soirées d'automne qui approchent.

maanantai 18. elokuuta 2008

Seitsemän Bertrix'ssä

Oltiin loppuviikko luonnon helmassa. Pitkän viikonlopun viettoon päästiin ketterästi jo perjantaina, nämä katoliset lomailevat kaikki 15.8. Neitsyt Marian taivaaseen nousemisen kunniaksi. Ajettiin ystäväporukalla Bertrix'hin Etelä-Belgiaan (150 km Brysselistä kaakkoon, ihan melkein siihen Luxemburgin kulmille). Yksi porukasta on Bertrix'stä kotoisin, majoituttiin kätevästi hänen lapsuudenkotiinsa. Talo ja pihamaa olivat suomalaisessa mittakaavassa ostoskeskuksen ja golfkentän kokoiset, jos ihan vähän liioitellaan. Ystävättären isällä oli ihan mukavankokoinen viinikellarikin... Ja sellaista ihmeviiniä, josta ei aiheutunut minkäänlaista aamiaispäänsärkyä.


Käyskenneltiin siellä metsäpoluilla ja ihasteltiin Semois-joen kiemuroita. Belgiahan ei ole pelkkää aavaa aukeaa, vaan Etelä-Belgian Ardennit ovat sellaista metsäistä ja kukkulaista seutua. Kukkulat ovat noin 350-500 metriä korkeita, korkein nyppylä taitaa olla 650 metriä. Maisemien erikoisuus ovat kukkuloiden välissä päättymättöminä ässinä kiemurtelevat joet.



Meidän piti käydä sienessä ja karhunvatukassa, mutta päädyttiin sitten vain riipimään kypsimpiä marjoja suoraan puskista suuhun, sieniä ei tavattu kuin yksi. Mustikoita ei löytynyt enää ollenkaan. Eivät olleet oikein marjastusihmisiä nämä kaupunkilaislapset...




Bertrix on myös tunnettu liuskekivestään, jota käytetään muun muassa talojen kattomateriaalina ja seinienkin päällystämiseen. Liuskekivimosaiikki sisäseinissä näytti olevan myös suosittua, tuli monta fläshbäkkiä omasta lapsuudenkodista.


Pääasiassa ulkona seitsemään pekkaan vietetty viikonloppu vei siinä määrin mehut, että nyt on ihan kiva pysyä jokunen hetki mökissä ihan vain omassa seurassa.

On a passé le weekend au fin fond des Ardennes à Bertrix avec les Ixellois, X et les Floreffois. Le petit erreur de calcul était la mégafête immédiate de l'arrivée du vendredi soir : ça a freiné un tout petit peu les envies de longues balades dans le paysage de Semois. On en a quand-même bien profité, même si la récolte de champignons était égale à un.

torstai 14. elokuuta 2008

Sculder ja Mully

Miehen veli oli vartonut viikkotolkulla, että mennään sitten yksissä tuumin katsomaan uusi äksfails-leffa, kunhan me palataan Suomesta. Leffahan on saanut paska-arvostelut ja yleisökatokin vaivaa, loman aikana se oli poistettu monen teatterin tarjonnasta. Kaupungin sisällä sen näkee enää de Brouckèressa tai Kinepoliksessa. Ensimmäinen on miehen inhokkiteatteri ("sinne en jalkaani pistä") ja jälkimmäinen on jossain tuolla tiettömän tien päässä pohjoisperiferiassa. Pakko oli siis unohtaa kaikki leffateatterivihat ja mennä sinne keskikaupungin teatteriin.

Kun äksfails tuli televisiosta, en sen kummemmin onnistunut seuraamaan sitä. Se tuli aina liian myöhään tai oli liian pelottava. Olen katsonut melkein kaikki jaksot sittemmin dvd:ltä. Suosikkejani ovat varsinkin ensimmäiset kaudet, ei vähiten silloisen tukka- ja vaatemuodin takia. Ja onhan noiden Mulderin ja Scullyn välinen kemia ihan omaa luokkaansa tv-sarjojen historiassa vai mitä?

Vajaa pari tuntia sujui uuden elokuvan parissa varsin sujuvasti, en ihan tajua, miksi ne arvostelut nyt niin huonoja ovat olleet. Tarina oli vähemmän äksfail-osastoa kuin olisi voinut olla, ja päähenkilöt makasivat jopa saman peiton alla. Tarinan ainoa humanoidi oli George W. Bush, ja lopputekstien jälkeen nähtiin Gillian bikineissä. Suosittelen!


Vous l'avez déjà vu ? On a été le voir hier et on l'a bien aimé malgré les mauvaises critiques. Le seul extraterrestre de cette histoire était le président actuel des Etats-Unis... Faut attendre jusqu'à la fin des credits pour admirer Gillian Anderson en bikini (j'y étais avec le barbu et son frère).

maanantai 11. elokuuta 2008

Ne on muovia ja niissä on reikiä, ne on...





En liioittele yhtään, jos sanon, että kaikilla suomalaisilla on nämä. Ainakin melkein! Oli pakko alkaa ottaa niistä kuvia, kun ne läpsyivät joka paikassa näköpiiriin. Tässä ilmiössä säilytetään pikkuhitunen sitä menneiden vuosikymmenien yhtenäiskulttuurin aikaa, kun kaikki katsoivat samaa televisio-ohjelmaa samaan aikaan ympäri Suomen niemeä. Nykyään on digiboksi ja miljoona kanavaa, mutta onpahan ainakin kenkämuoti turvallisen monotoninen. No, on tunnustettava, että ne tuntuivat oudon mukavilta jalassa.

Vous ne pouvez pas imaginer comment les Finlandais apprécient ces chaussures en plastique trouées : tout le monde les portait, les enfants, les jeunesters, les papys et les mamies, les femmes et les hommes, les chiens et les chats. C'est canadien ces Crocs, si j'ai bien compris. Méfiez-vous, ils sont diaboliques.

Suomi Finland


Eivät tippuneet lentokoneet eilen kotimatkalla, päästiin kokonaisina takaisin Brysseliin. Pakko ihmetellä ensimmäiseksi Frankfurtin lentokentän suttuisuutta. Eivätkö ne saksalaiset muka ole kaiken järjestelmällisyyden ja kunnollisuuden perikuvia? Opasteetkin ihan päin perunoita. Matkalaisilla oli lentoasioissa muuten kyllä ihmeellistä tuuria matkassa, Lufthansa nimittäin oli kai kahteenkin eri otteeseen lakossa Suomi-episodin aikana, ja aamulla kuuntelin radiosta, kuinka Brysselin kentän matkatavaralastaajat ovat tänään menneet lakkoon. Päästiin kuin koirat veräjästä.

Pää on vielä Suomessa, vaikka tavarat olenkin jo purkanut paikoilleen. Kierrettiin, tehtiin, nähtiin ja juhlittiin niin monessa paikassa, että taitaa mennä pari päivää, että saadaan päätkin ohjelmoitua Bryssel-moodiin. Laitan sitten enempi tunnelmia. Kiitos vain kaikille perheenjäsenille, ystäville ja sukulaisille, joiden seurasta saatiin nautiskella!

Rentré, rangé, fatigué. Je reviens quand j'aurai une idée claire en tête !

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Vääränkokoinen ämmä

Meillä on vielä yksi pätkä lomaa tiedossa tälle vuodelle, Suomen reissu ja siellä kahdet kesähäät. Ensimmäiset niistä jo nyt lauantaina! Olin ajatellut laittaa juhliin sen Ikea-mekon, minkä ompelin huhtikuussa. Onhan se aika levoton mekko, mutta tykkään siitä silti. Paitsi etten nyt voikaan laittaa sitä. Kokeilin sitä viime viikolla, ja se oli vähän päässyt löystymään (on siitä juoksusta joku hyöty siis ollut). Se ei enää oikein istu, suorastaan lörpöttää. Pitäisi painaa kolme kiloa enemmän. No, kävin ostamassa pätkän taftikangasta viime viikolla Chien Vert -kangaskaupasta. Ajattelin, että jos ompelen samoilla kaavoilla uuden mekon, mutta niin, etten leikkaa niitä sentin saumanvaroja, niin uudesta mekosta tulee sopivampi. Tadaa:


Se onnistui ihan hyvin. Paitsi että se on liian pieni. En usko, että edes läskinpuristushousut auttavat asiaa, pitäisi vain painaa kolme kiloa vähemmän. Nyt olen vaatepulassa. Onko nyt keskiviikko? Mulla on yksi päivää aikaa löytää juhlavaate. Huomenna ohjelmassa siis tehoisku mekkokauppoihin. Vai voisikohan siitä isommasta mekosta vain ajella sivusaumat piukempaan?

On part en Finlande bientôt pour fêter deux mariages. Je me suis cousu aujourd'hui une robe en taffeta rouge pour les fêtes. Super bien réussie pour une fois, mais... trop petite pour moi. J'en ai fait une autre en coton en avril, mais celle-là est devenue trop grande... Apparemment, je dois m'habiller en sac en plastique.

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Itsenäisyyspäivä ja fläshbäkki kanadalaisesta lankakaupasta

Viikonloppu se jatkuu vain. Tänään on belgialaisten itsenäisyyspäivä, kaupungilla ilotulitusta varmaankin ja muuta karnevaalimeininkiä, pitänee käydä vilkaisemassa. Kunhan ensin tarkastetaan aamu-uutisista, onko maan hallitus vielä kasassa vai ei. Piti mennä vapaapäivän kunniaksi käymään anoppilassakin, kun ei olla kokonaiseen kahteen viikkoon nähty, mutta ne ovatkin juuri keskipäivän aikaan tervehtimässä suvun uusinta tulokasta (miehen serkun vauva) sairaalassa.

Koko viikonlopun askartelin villatakin tekeleen kanssa. Keväällä Kanadasta ostin villalankoja naurettavan halvalla liikkeestä, jossa langat kelattiin asiakkaan toiveiden mukaan (mitä laatua, mitä väriä, kuinka monta säiettä, kuinka monta grammaa) siinä asiakkaan nenän edessä. Vaikea selittää, mutta ehkä tämä silloinen kuva valaisee asiaa:


Kaupassa oli metritolkulla lankakouruja, kaikkia mahdollisia värejä ja laatuja, joista oli tietenkin kamalan vaikea valita vain muutamaa sorttia.



Ostin muistaakseni nelisen kiloa lankaa jollain 35 eurolla. Voi olla, että muistelen väärin, mutta joka tapauksessa hinta oli ihan naurettava verrattuna täkäläisiin langanhintoihin. Nuo lankatötsät on käteviä, siihen mahtuu kerralla koko villanutun langat. Ainoa huono puoli tuosta kaupasta ostetuissa langoissa on, että ne eivät ole kierteellä niin kuin valmislangat. Siis ne lankasäikeet kulkevat rinnakkain, eivätkä toisiinsa kiertyneinä. Liekö niillä kanadalaisilla sitten joku oma tekniikka pitää lanka ojennuksessa, minulla tahtoo aina yksi tai kaksi säiettä lähteä edistämään, ja sitten sitä syheröä saa selvittää siihen saakka, että kappale on neulottu.


Ensimmäistä kertaa elämässäni neuloin koetilkun. En nyt tiedä, oliko siitä mitään hyötyä, kun en kuitenkaan osaa siitä sitten mitään johtopäätöksiä tehdä. Tilkun kooksi tuli 9 x 9 cm kymmensenttisen sijaan. Ratkaisin ongelman niin, että neuloin takin kokoa isomman ohjeella. Ei nuo kappaleet nyt ihan joka paikasta ole juuri sen pituisia kuin pitäisi, mutta ei voi mitään. No, koko viikonlopun neuloin nuttua ja eilen pääsin jo tähän vaiheeseen:

Tätäkään en koskaan ennen ole jaksanut harrastaa, sileyttämistä. Eipä se nyt jossain pienessä vauvannutussa niin väliksi olekaan. Nuppineulat loppuivat tietenkin kesken, toivon mukaan palaset asettuvat nyt edes sinne päin. En minä uskaltanut niitä edes kunnolla kastella, vaan lätkäisin kosteat pyyhkeet päälle yön ajaksi. Niin ja siis takki on ihan ohjeenmukaisesti tuollainen epäsymmetrinen! Tuolla yläreunassa oleva ohut suikale on toinen etukappale, kuvassa alin palanen on sitten sen kaveri. Kyllä siitä ihan hyvä tulee...

Je suis en train de me tricoter "un gilet asymétrique". J'espère seulement qu'il ne va pas finir trop asymétrique... La laine est canadienne, elle vient du magasin-paradis de chez vous (comme les trois premières photos). Et puis, il ne faut pas oublier la fête nationale belge ! On ne sait pas si on a toujours un gouvernement fonctionnel ou pas, mais en tout cas, c'est la fête aujourd'hui en ville.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Mikä sitä kanaa vaivasi?

Kävin juoksulla aamutuimaan, siis ennen kymmentä. Oli paljon muitakin juoksijoita, yksi vanhempi mies kipitti ihan kauheaa vauhtia, ylämäetkin veti niin kuin olisi moottorilla toiminut. Ja koiranulkoiluttajia oli myös paljon, yksi miniräksy kävi rähinöimään, en olisi saanut häntä ohittaa en sitten ollenkaan. Sanoin sille "painu helvettiin", taisi osata suomea. Liikunto virkistää, persuskin on kai vähän sulanut, vaa'an mukaan neljättä kiloa! Perjantainakin kelasin tunnin kuntopyörää, kun en tohtinut yksin illalla puistoon lähteä. Mies on ollut koko viikonlopun duunissa, siivoavat siellä porukalla jotakin kaapelisotkua aina pari kertaa vuodessa. Aamupäivälliseksi keittelin munia, ja mitä kummaa, yksi oli ihan pitkula?! Uskaltaako tuollaista edes syödä...


Un oeuf bien bizarre, non ? Celui qui est long et pointu. C'est un piège, je n'ose pas le manger ! Le barbu a travaillé tout le weekend, donc moi, je joue avec la nourriture.

lauantai 19. heinäkuuta 2008

Sehän on Lassi!

Aikaisempien entryjen Land Rover -mies on myös musamiehiä, jonka levyhyllystä löytyi reilun kymmenen vuoden takaista Jimi Tenoria. Arveli sitä tanskalaiseksi, mutta Tenorhan on Lassi Osmo Tapio Lehto Lahdesta. Musamies menee ensi kesänä naimisiin ja tuleva morsiokin oli sitä mieltä, että Tenorin sopii rytmittää hääjuhlan tanssi-iltaa. Ei hullumpi häävalssi... Tai häämarssi!





C'est un Finlandais, j'ai trouvé ça dans la collection de 33 tours des Dilbeekois qui vont se marier l'été prochain. Cela fera une belle marche nuptiale.

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Urheilukulttuuria

Toinen onnistunut urheiluviikko takana. Kaikki viime viikon kolme lenkkiä käytiin juoksemassa yhessä, miehen kaljamaha sulaa paljon tehokkaampaa tahtia kuin minun kaljamaha. Mutta ei sen väliä, pääasia, että jotain jostain sulaa. Ollaan nyt parina viikonloppuna lähdetty tuota omaa lähilenkkipuistoa paremmille apajille, etelä-Brysselistä alkavaan Forêt de Soignes'iin. Metsä alkaa oikeastaan jo Bois de la Cambren puistosta ja leviää siitä sitten etelä-itäsuunnassa 5000 hehtaarin alueelle. Aika iso läntti pusikkoa miljoonakaupungin kylkeen (onko kaupunki miljoonakaupunki, jos siellä on 1 miljoonaa asukasta?). Alue kuuluu näköjään myös Natura 2000 -hankkeeseen. Metsässä risteilee reippailureittejä, siellä voi kävellä, juosta, pyöräillä, ratsastaa ja kai myös kalastaa. Toissaviikonloppuna siellä pomppi näkyvillä metsäkauriita ja kaneja.

Tänä lauantaina suunnattiin heti aamulla metsään. Vettä ei satanut aluksi ollenkaan, sitten ihan vähän, eikä sekään vähä metsän siimeksessä ehtinyt päälle asti. Kunnon suihku saatiin kuitenkin jossain vaiheessa. Yritin hölkkäillä miehen selän takana, sillä märkä t-paita paljasti vähän enemmän etumusta, kuin olin ajatellut nuorille sadetta pelkäämättömille lenkkeilijäkolleille näyttää. Juostiin kuitenkin tunti, jonka jälkeen mies huomasi, että oltiin vähän livetty aiotulta reitiltä. Loppujen lopuksi lenkistä tuli ihan oikea pitkä lenkki, 1 h 15 minuuttia juoksua ja melkein saman verran kävelyä. Kaloreitakin paloi melkein 1200, sehän on melkein 200 grammaa läskiä.

Viikonloppuna piti käydä vähän kyldyyririennoissakin, pohjois-Brysselissä oli jossain puistossa Brosella-ulkoilmafolkjatsi-ilmaisfestari, tarjolla olisi ollut suomalaistakin haitarivirtuoosia (Markku Lepistö & Co). Lauantaina ei joudettu paikalle, kun syötiin porukalla yhden kulinaristipariskunnan kokkaamia herkkuja ja sunnuntaina kehtuutti muuten vaan. Käytiin kuitenkin pitkästä aikaa elokuvissa, Vendômessa kannattaa käydä katsomassa Anne Lévy-Morellen dokumentti Manneken Pis : L'enfant qui pleut. Salissa oli meidän lisäksi vain kuusikymppisiä pariskuntia. Vinkeää Bryssel-aihetta molemmilla kotimaisilla (sekä ranskaksi että flaamiksi) ilman perinteistä kielitappeluasetelmaa. Dokumentissa Manneken Pis -pissipoikapatsas käy muun muassa psykoanalyysissa... Minua ainakin nauratti.


Quelques semaines réussies de jogging régulier, on se sent déjà un peu moins gros patapoufs. Samedi passé, on a sué dans la fôret de Soignes pendant presque 2 heures et demi, faute de mauvaise orientation de la part du barbu. La soirée de la photo, vous en avez déjà entendu parler, les gourmets d'Ixelles nous ont préparé une quinzaine de plats exquis.

torstai 10. heinäkuuta 2008

Seksiretiisi?


Kauheeta meininkiä on ollut täällä taas pari päivää. Siis olen vain kököttänyt kotona ja tehnyt säähavaintoja ikkunasta: tihkusade, sade, kaatosade. No, olen minä ruokakaupassa käynyt ja tuota uutta baaria koeajamassa lisää. Ja onhan sitä lenkkeiltykin, viime viikolta sykemittari antoi oikein pokaalin hikiliikunnasta. Läskitilanteesta sen verran, jos se nyt jotakuta kanssalaihkarilaista kiinnostaa, että pari kiloa näyttäisi lähteneen lätkimään. Parempi kai sekin kuin ei mitään.

Mutta siis tämän jutun juoni nyt piti olla se, kun minä yksi yö näin ranskankielistä unta. Yleensä kai näen kuitenkin ihan äidinkielisiä unia, ja vielä yleisemmin uneni ovat ehkä sellaista sanatonta kaahausta, siis sellaista aivan päätöntä aiheista ja paikoista toisiin siirtymistä, että herätessä hengästyttää. No nyt kuitenkin yksi yö näin sitä unta ranskaksi, koska heräsin tällaiseen iskulauseeseen "Tu es sexy comme un radis" eli "Olet seksikäs kuin retiisi". Ja se oli unessa siis kohteliaisuus. Kuvan otin Wikipediasta. Onko se seksikäzzz?


C'est quoi ce mois de juillet, on en a assez qu'il pleuve ! La photo ? Eh ben, l'histoire, c'est que normalement je regarde mes rêves avec une bande son en finnois, mais pour une fois cette semaine, je me suis réveillée avec le slogan "Tu es sexy comme un radis" qui tournait dans la tête. Je dois consulter un médecin ?

maanantai 7. heinäkuuta 2008

Juhlasta juhlaan

Onko tätä odotettu vai onko tätä odotettu? Joskus pari vuotta sitten jo liikkui semmoinen huhu, että Café Belga -baarin omistaja aikoo avata samankaltaisen kuppilan tänne meille päin kaupunkia. Ajattelin, että mikä lie valheellinen juoru, eihän nyt tänne kukaan halua tuoda mitään kakkos-Belgaa. Tässä lähiympäristössä on muutama sellainen kulmakapakka, joissa voi iltakaljansa käydä nauttimassa, muttei sinne nyt muuten tule lähdettyä lehtiä lukemaan. Belga on yksi lempibaarejani Brysselissä, vaikka se onkin sellaisten kiireisten ja kauniiden "kaupunkilaisboheemien" kohtauspaikka ja välillä niin meluisa, ettei siellä voi keskustella huutamatta. Se on silti kiva paikka juoda iltapäiväkahvi, päivä- tai iltakalja, pastis, punaviini tai mojito.

No, pitkällisten ja salamyhkäisten remontointikuukausien jälkeen huhutussa katuristeyksessä komeilee nyt kakkos-Belga! Osuttiin vahingossa paikalle perjantai-iltana, baari ja sen piha olivat avajaisten kunniaksi aitoon belgatyyliin tupaten täynnä. Nähtäväksi jää miten tämä Bar du Matin (Aamubaari) ottaa paikkansa korttelissa. Minä ainakin aion kantaa sinne muutaman iltadrinkkieuron!



Launtaina puolestaan juhlittiin sen varsinaisen Belga-baarin kulmilla, kun Place Flagey vihittiin viimeinkin kaupunkilaisten käyttöön. Flagey-aukio on ollut enemmän tai vähemmän työmaana ainakin kaikki nämä muutamat vuodet, kun minä Brysseliä olen tuntenut. Aukion alle kaavailtiin jossain vaiheessa parkkihallia, mutta sen rakentaminen ei sitten jostain syystä onnistunut. Olisko siinä ollut jostain pohjavesijutusta kyse, en muista. Paikka palveli sitten maanpäällisenä parkkipaikkana jonkun hetken. Koko aukio on siis ollut yhtä suurta rakennustyömaata jo hyvän tovin, nyt ne ovat ilmeisesti saaneet hommat tehtyä, ja kaupunkilaisten pitäisi vihdoin päästä käyttämään tätä "ulkoilmaolohuonettaan". Kuviksi laitan pari heilahtanutta ilotulitusrakettia. Flagey-kortteli juhlii koko tämän viikon, viihdykkeinä on konsertteja, ulkoilmaelokuvia ja muuta sellaista häppeninkiä. Ei tämä ihan kuollut paikka ole edes kesälomasesongin aikana!



Vous ne savez pas quoi ?! Le Bar du Matin a ouvert ses portes ce weekend à la Place Albert. Il s'agit d'un véritable mini-Belga, en plus que c'est un peu moins cher. Qui a encore besoin de Schievelavabar ? La deuxième raison de fête de ce weekend, c'était l'inauguration de la Place Flagey (enfin!) : foule pas possible, fêtes, concerts, cinéma dehors, etc.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Verokarhun käpälä

Minähän en tunnetusti hoida mitään asioita ajoissa, niinpä paikallisen veroilmoituksenkin täyttö jäi viimeistä edeltävään päivään. Meidän fyysisten henkilöiden verolapun viimeinen jättöpäivä oli tänään. Eilen aamulla soittelin vielä neuvovaan puhelimeen, kun ei ihan kylmiltään auennut kaikki verolomakkeen kiemurat. Verokirjeen mukana tuli lähes 100-sivuinen täyttöopas, muttei sekään kaikkea tiennyt. Mies tietenkin teki oman ilmoituksensa jo ajat sitten suoraan netissä sirullisen henkilökorttinsa ja sirunlukijan kanssa. Minulla kun on vain sellainen ulkomaalaisen pahvinen henkilökortti, jouduin raaputtamaan viimevuotiset tulotietoni ihan kynällä paperiseen "verokarttaan".

Verotettava saa varsinaisen veroilmoituksen lisäksi sellaisen suttupaperi-ilmoituksen, johon ensin harjoitellaan verotietojen siirtämistä. Ensin siis täytetään veroilmoitus leikisti, sitten vasta oikeasti siihen varsinaiseen lappuun. Tämä on ihan ymmärrettävää, täyttövirheitä tulee varmasti, kun lapussa on pelkkiä numerokoodeja täydellisessä epäjärjestyksessä. Ideana on myös, että sitten kun varsinainen ilmoitus on täytetty ja toimitettu verotoimistoon, jää verotettavalle itselleen tiedot siitä, mitä on ilmoitukseen mennyt sotkemaan.

Minulla oli siihen lappuun siirrettävänä ehkä kokonaista viisi lukua, mutta silti jouduin konsultoimaan auttavaa veropuhelinta. Veronpalautusta odotellessa...


C'était le jour J de la déclaration d'impôts aujourd'hui, ma première version belge ! J'ai subi une bonne séance de gymnastique cérébrale avec cette fiche remplie de codes secrets. Partie gagnée après un petit coup de téléphone au hotline du fisc.

perjantai 27. kesäkuuta 2008

Ranskalaiset kaikilla mausteilla

Reissumuistelo jatkuu, venyy ja paukkuu.

Reissureitti pysyi aika hyvin sellaisena, kuin se etukäteen oli suunniteltu. Leirintäalueet olivat yhtä poikkeusta lukuunottamatta sellaisia kuin haimmekin, suht siistejä ja pieniä. Vain Atlantin rannalla Lounais-Ranskassa Vieux-Boucau-kylän kunnallinen leirintäalue oli monen sadan matkailuvaunun rypäs, jossa kaiken lisäksi melusi yötä päivää teini-ikäiset hollantilaiset wanna be -surffarit. Muuten leirintäalueet olivat sympaattisia ja pieniä perhebisneksiä. Yöhinta meiltä neljältä matkalaiselta, kahdelta autolta ja kahdelta teltalta vaihteli vajaasta kymmenestä eurosta reiluun kahteenkymppiin. Kesäkuu on kyllä vielä lomasesongin ulkopuolella, joten heinä-elokuun hinnat voivat hyvinkin tuplaantua, mutta eivätpä ne sellaisinakaan päätä huimaa.

Atlantin rantaa laskeutuessamme yövyimme pari yötä Ronce-les-Bains-kylässä l'Ile d'Oléronin katveessa. Majoituttiin Lusken isän lomataloon. Isä ei ollut itse paikalla, mutta antoi ystävällisesti talonsa meidän käyttöön, avain löytyi pihalle piilotettuna. Kylä vilisee kesällä lomalaisia, mutta on silti säilyttänyt sellaisen uneliaan pikkukylän tunnelman. Rannalta ei tarvitse pahimmankaan lomasesongin aikaan taistella postimerkin kokoista löhöreviiriä. Rantoja ja reviiriä riittää. Läheiset La Rochellen ja Rochefortin kaupungit ovat visitoimisen arvoisia.




Viiden matkapäivän jälkeen saavutimme jo baskiseudut Ranskan puolella ja siitä kaahasimme Espanjan puolelle San Sebastianiin. Tässä vaiheessa reissua alkoi sadella vettä. Sansebastianilainen yö nukuttiin hotellissa, minä tarvitsin wifi-verkkoa tutkintotodistushakemuksen kokoamiseen, ja muita huvitti oikeassa sängyssä nukkuminen muuten vaan. Kaupunki oli kaunis ja siihen olisi ollut kiva tutustua enemmänkin. On varmaankin oiva city trip -kohde, merkitään muistivihkoon. San Sebastianista alkoi matkan vuoristo-osuus.

Matkavalokuvia selatessani huomasin, ettei kapeilta ja mutkaisilta Pyreneiden vuoristoteiltä ole kuvia juuri ollenkaan. No ei varmaan ole, kun kuvaajan aika meni itkiessä hysteeristä pelkoitkua ja jännittäessä kaikkia mahdollisia lihaksia. Kropan tiesi olleen hätämoodilla aina siinä vaiheessa, kun autosta noustua alkoi palella adrenaliinipiikin jälkimainingeissa. Olin varmaan huvittavaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Kyllähän sen tietää itsekin, ettei siinä vuoripelossa ole mitään järkeä, mutta kun se iskee, on todella taisteltava hyperventilaatiokohtausta vastaan, pää punaisena rääkyessä kun unohtuu vetää henkeä välillä. Olen käynyt kerran Sveitsin Alpeilla huutamassa paniikkia laskettelusukset jalassa, ja tämänkertaisen vuorivisiitin aikana vannoin, että nyt on nähty kaikki maailman vuoret. En tajua, miksi kukaan ikinä on sinne vuorille alun perin mennyt kyläänsä perustamaan... Maisemat on tietysti ihan henkeäsalpaavia, mutta niitähän voi ihailla kauempaakin!

Ryhmän paineesta matkan oli kuitenkin jatkuttava, vaikka välillä iskikin sellainen hernerokkasumu, että minä olin jo ihan valmis panemaan pillit lopullisesti pussiin. Kuvassa on siis kaunis vuorimaisema, tie ja edellä ajava Land Rover:


Kyllä siellä välillä eteensäkin näki, minäkin rauhoituin aina silloin, kun tien tiputusreunalla kasvoi puupöheikkö, eikä tippuminen siten tuntunut enää niin todennäköiseltä. Jälkeenpäin naurattaa, minua oikeasti pelotti, että mies sekoittaa kurvien kohdalla kaasun ja jarrun, ja sitten viuh vaan, lennetään alas. Ja meillä oli sentään alla uuden karhea lainavolkkari, uudet jarrut ja kaikki. Toiset köttyytti sillä Defenderillä, sen kyytiin minut olisi saanut tainnuttaa ensin.


Vuorilla yövyttiin kolmessa kylässä, vettä taisi sataa niissä kaikissa. Teltat onneksi eivät pahemmin valskanneet. Kylmäkään ei sadeöinä vaivannut, kun pukeuduin äitin joskus hankkimaan talvipyjamaan. Naispuolisella matkakaverilla oli sellainen -25 asteeseen asti käyttökelpoinen makuupussi, jossa se nukkuikin pelkässä henkäyksen kevyessä yöasussa.

Olin ihan unohtaa ne auto-ongelmat. Espanjan puolella Pamplonan kaupungin jälkeen saatiin kokea dramaattisia hetkiä, kun Land Rover alkoi yskiä kesken kaiken. Uskomaton onni onnettomuudessa oli, että auto rykäisi kyläpahasessa, jossa oli autokorjaamo ja korjaamossa hommansa takaperinkin taitava vanha korjaaja Pedro (joka oli jäämässä elokuussa eläkkeelle pyöritettyään pientä bisnestään vaimonsa kanssa 35 vuotta...). Ensin epäiltiin, että pamplonalaisen huoltoaseman apupoika tankkasi autoon vahingossa bensaa, mutta syyllinen löytyikin sitten moottorista. Siellä oli joku osanen katkennut kahtia. Korjaamon Pedro lähetti vaimonsa kaksi kertaa Pamplonaan etsimään oikeita osia, ja kuin ihmeen kauppaa sellaiset löytyivätkin. Jossain vaiheessa korjausurakkaa, kun ei vielä tiedetty mikä autoa vaivaa ja mistä asti varaosia täytyy tilata, ounasteltiin että autonkorjaus kestäisi jopa viikon. Siinä olisikin sitten saanut pikaisesti luoda matkasuunnitelma B:n.


Pedron korjatessa autoa käytiin kävelemässä pätkä Santiago de Compostelaan johtavaa pyhiinvaellusreittiä, joka kulkee tämän autoepisodin Zubiri-kylän poikki. Land Rover selvisi onneksi koko loppumatkan tällä yhdellä draamalla. Meidän laina-Passat sai osakseen ne kaksi muuta katastrofia. Passatista puhkesi kumi, kun jossain päin vuoria olimme ajaneet ruuviin. Ilmat pihisi renkaasta vaivihkaa ulos. Pojat vaihtoivat vararenkaan tilalle. Ajateltiin kuitenkin, että on parempi käydä samantien korjauttamassa varsinainen rengas, jos vielä toistamiseen ajetaan nauloihin. Poikkesimme pikaisesti Lourdes'in kylässä rengasliikkeeseen. Lourdes'issa on se kuuluisa lähde, jonne toiveikkaat tungeksivat ihmeparanemisen toivossa. Seuruettamme ei kiinnostanut lähde, vaan se rengaskauppa. Rengas korjattiin, mutta auto sai lommoja ja naarmuja ja toinen takavalo hajosi, kun mies peruutti auton liikkeestä päin kadunvierustan kivipaalia. Kyllä sitä silloin vituitti, mutta ei nyt enää. Lourdes jäi mieliin huonon onnen turistirysänä.

Suunniteltu kahden päivän ja yhden yön patikkaretki Pyreneillä typistyi yhden päivän reippailuksi. Aiotulla reitillä oli vielä lunta ja jäätä ja jopa lumivyöryvaroitus, mikä kesäkuussa on todella harvinaista. Normaalisti sellainen lumitilanne Pyreneillä on maaliskuussa. Patikoimme neljä ja puoli tuntia, välillä satoi ja välillä paistoi. Jos en auton kyydissä vuoristoteillä nautikaan, niin patikointi uljaissa maisemissa kyllä sytytti.


Vuoristoliikuntoa edustivat myös Kakuettan maisemareitti ja Gavarnien kattilalaakso. Kakuetta on sellainen parin kilometrin pituinen vuorensolareitti, jonka varrella on useita vesiputouksia ja joka päättyy vuoren sisälle tippukiviluolaan. Kuvaräpsy reitin varrelta:


Gavarnien kattilalaakso taas on sellainen jääkauden muokkaama paikka, jossa pääsee haukkomaan henkeään muhkeissa maisemissa. Jää on muovannut paikalle puoliympyrän muotoisen vuorenseinämän, jossa on useita vesiputouksia. Näyttää siltä, kuin seinämässä olisi monta vesihanaa aina auki:



Jalkapatikassa uskaltaa kuviakin ottaa enemmän:




Loppulomaksi jumituttiinkin sitten sinne Périgordin alueelle. Sateetkin loppuivat kokonaan. Koluttiin antaumuksella Dordognen seutua, muun muassa Sarlat'n ja Dommen keskiaikaiset kaupungit, Commarquen linnan rauniot ja Marqueyssacin puutarha. Sarlat varsinkin jäi mieleen, se on monella tapaa ehdoton osoite Etelä-Ranskassa. Sarlat'n vanhassa kaupungissa on historiallisia suojelukohteita tiheimmin maailmassa, keskiaikaiset korttelit muodostuvat keltatiilisistä taloista, kapeista kujista, aukioista, herkkukaupoista, ravintoloista ja joka puolella kukkivista ruusuista. Viimeisessä kuvassa Marqueyssacin pulleat puutarhaveistokset.



Näissä Dordognen ja Périgordin maisemissa viihdyttiin viime tippaan asti niin, että takaisin Brysseliin kaahattiin kerta linttuulla 850 kilometriä. Matka ja matkaseura olivat parasta laatua, mutta kotiin oli silti hyvä palata. Jos on minulla tämän postauksen jälkeen sormet ruvella, niin teillä on varmaan silmät, jos tänne asti jaksoitte lukea.

Je taperai le résumé français quand mes doigts se guérissent de ce mégapost finnois.